Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta.
Aika on siksi pitkä, että tapahtumien syille on jo löytynyt monenlaista selitystä ja syytä. Niin pitkä aika ei kuitenkaan ole, ettäkö tapahtumat kokeneiden muistot kultautuisivat.
Sota jätti jälkensä myös Salon seudulle. Erityisesti se runteli Kosken asemaseutua. Tapahtumat Koskella on taltioitu esimerkiksi Jouko Heikolan kirjoihin. Heikolan muistoja ajasta on myös tässä lehdessä.
Päiväkirjaan merkityt kuvaukset tapahtumista pistävät miettimään. Onko ihan jokainen tämän päivän purnauksen aiheista sittenkään sen väärti. Pahimpia mahdollisia tuntemuksia täytyy olla sen, että kotonaan kokee olonsa uhatuksi.
Suomalaista vuoden kulkua rytmittävät monet päivät, joiden viettäminen liittyy jotenkin sota-aikaan ja itsenäistymiseen. Esimerkiksi itsenäisyyspäivää ja kaatuneiden muistopäivää vietetään tietyllä hartaudella. Muutaman vuoden vaikutus kulttuuriin ja arvoihin on edelleen varsin tuntuva, vaikka itse sota-aika ja jälleenrakennuksen vuodet ovat niin henkisesti kuin materiaalisestikin aika kaukana. Sama jaloilleen nousun aika on edessä aikanaan muun muassa Lähi-idässä, jossa erimielisyydet jatkuvat.
Rintamalla olleet alkavat olla ikämiehiä. Kertomukset tapahtumista alkavat löytyä arkistoista, muistelijoiden joukko on aina vain pienempi. Heidän perintöään hoidetaan parhaiten pitämällä heidän elämänlaatunsa hyvänä – siihen kyllä on varaa.
Tietyssä mielessä suomalaisen maanpuolustustaidon perintö elää tänä päivänä paitsi juhlapuheissa, myös maan rajojen ulkopuolella. Martti Ahtisaaren vuosi sitten saama Nobel on tunnustus rauhantyöstä, samaa sarkaa lähempänä ruohonjuuritasoa kyntävät rauhanturvajoukot.
Jos veteraaneilta kysyttäisiin, onnellisin tilanne olisi varmasti se jossa jälkimmäisiäkään ei enää tarvita.
Sopivaa anarkismia
Teijo-talojen tehtaalla paukkuu kohta vasara kaksin verroin, kun yritys rakentaa 2500 neliötä lisää tuotantotilaa.
Yritys on kulkenut alun ensimmäisestä valmisrakennuksesta pitkän matkan tähän päivään ja tilanteeseen, missä yhtiön tehtaat toimivat eri puolilla maata. Tuotannossa otetaan samalla käyttöön rohkeasti uusia, omia innovaatioita kuten Kankkonummelle rakenteilla oleva linjasto talon rakentamiseksi.
Äkkiseltään utopistiselta kuulostava ajatus on kuitenkin terve näpäytys sille asenteelle, jossa ensimmäiseksi todetaan että ”noin ei voi tehdä”.
Talotehtaalla jos missä tuotantomenetelmien kehittämiseen luulisikin olevan kysyntää – valmiille tuotteille kun on kysyntää niin kauan, kun ihmiset taloissa asuvat.