Skip to main content

Kantatien kamerat nakuttavat kuvia tasatahtiin

Poliisin valvontakamerat ovat nakuttaneet ahkerasti kantatiellä.

Kantatie 52:n nopeusvalvontakamerat ovat olleet käytössä viime elokuusta asti ja yhteensä kameroiden keräämien nopeustietojen perusteella on lähetetty viime viikkoon mennessä 352 sakkoa ja lähes 5000 liikennevirhemaksua.

Eteläisessä Salossa kameratolppia on kaksi;  toinen Perniön asemalla ja toinen Perniön kirkonkylän eteläpuolella. Seuraava etelään mentäessä on Tenholassa ja yksi on lähellä Tammisaarta.

Vilkkaimmin alueella kamera on räpsynyt Perniön asemalla, mistä kameran aineiston perusteella on lähtenyt autoilijoille kymmenen sakkoa ja 171 liikennevirhemaksua.   Jälkimmäisten suhteen tahti on viime syksynä ja tänä keväänä ollut toistaiseksi varsin yhteneväinen.

– Yleensä ajan kanssa autoilijat oppivat kameran sijainnin ja kovapäisemmätkin viimeistään kahden maksulapun jälkeen, toteaa komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Perniön eteläpuolen tolpan mittauksen perusteella on kirjoitettu viime vuonna yksi sakko.

Onnettomuusmäärät ovat kamerapaikoilla hienoisesti laskeneet, tosin Tuomo Katajisto jättää vielä lukujen tulkitsemiseen varauksen.

–Seuranta-aika on vielä niin lyhyt, että sattumallakin voi olla osuutta laskuun.

 

Lue lisää torstain lehdestä!

Jaa artikkeli: