Skip to main content

Kansallispuiston pitää näkyä opasteessa

Antero Peijonen uskoo, että moni liikenneaseman pihassa pyörähtävä vilkaisee myös opastaulua, vaikka ajaisikin perille navigaattorin opastamana.–Tällä on varmaan haettu maalaismaisuutta, tuumii Perniön kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Antero Peijonen ja näyttää opastaulun kuvaa heinäseipäistä.

Kuva ei ole uusi eikä ABC-aseman pihassa seisova taulu muutenkaan tuoreen oloinen: vuonna 2009 pystytetty taulu on virttynyt ja tiedoiltaankin vanhentunut.

Salon kaupunki uusii tauluja ja työssä ovat mukana myös paikalliset toimijat, Perniön tapauksessa kotiseutuyhdistys ja Perniön kirkonkyläyhdistys. Yhdistykset ovat jättäneet kaupungille näkemyksensä siitä, mitä taulussa olisi hyvä näkyä.  Selkeä puute liittyy Teijoon:
–Kansallispuiston ja luontotalon tulisi näkyä kartassa, Peijonen tuumii.

Yhdistykset katsovat, että isossa kartassa saisivat näkyä keskeiset matkailulliset kohteet; kansallispuiston lisäksi esimerkiksi kirkot ja vierasvenesatama.
Toiveissa on, että taajamakartasta paloasema, Ploominki ja pappila sekä toimintakeskus poistettaisiin, kaupungin keskeiset kohteet kuten koulut ja päiväkodit, terveysasema, urheilupaikat ja kirkko sekä koulut saisivat olla kartassa yhä. Kirkonkyläyhdistyksen Minna Nieminen korostaa Perniön kunnantalon tärkeyttä kartalla.

Yhdistykset katsovat myös, että taulun kuvitus tulisi päivittää; esimerkiksi kunnantaloa hallinnoivan Pro Perniön Timo Korpinen on ehdottanut mukaan dronekuvaa Melassuon urheilukeskuksesta.
Kaupungilla on parisenkymmentä taulua. Viestinnän tuottaja Jaana Kostamo kertoo, että kerralla tulostetaan ja asennetaan useampi uusi taulu. Tarkka aikataulu on vielä avoin.

Jaa artikkeli: