Skip to main content

Kankkonummen kesäravit siirtyvät vuodella eteenpäin

Perniön ravirata pysyy tänä vuonna kiinni yleisöltä, sillä kesäraveja ei tänä vuonna järjestetä.

 

– Hallitus oli asiasta varsin yksimielinen. Katsoimme, että tällaisena poikkeuksellisena vuotena on hankala lähteä pyytämään mainoksia yrityksiltä. Seurasimme tilanteen kehittymistä ja rajoitusten purkuja, mutta olisimme tässä vaiheessa olleet jo myöhässä asian kanssa. Yleensä meillä on tässä vaiheessa mainokset jo kerätty ja ohjelma pitkälti valmis, Perniön-Finbyn Hevoskasvatusyhdistyksen puheenjohtaja Kalle Melkkilä kertoo.

Vaikka raveista välivuosi tuleekin, rataa pidetään siitäkin huolimatta kunnossa ja se on normaalisti käytössä hiittaukseen.

– Palautetta tai kyselyjä raveista ei ole tullut. Jokainen on varmaan tahoillaan ajatellut, että ravitkin perutaan, kuten niin monet muutkin tilaisuudet.

Yhdistyksen talouteen ravien poisjääminen tekee miinusmerkin.

– Yhdistyksen talous pyörii pitkälti ravien ansiosta, joten miinukselle varmaan mennään. Sen verran rahaa on kuitenkin kassassa, että pärjätään ja rataa pystytään normaalisti huoltamaan. Rataremontti tietysti painaa taloudessa, joten sikäli ravien poisjääminen tänä vuonna oli tietysti huono juttu, Melkkilä toteaa.

Yhdistyksessä on jäseniä noin 100 ja uusia otetaan avosylin vastaan.

– Meillä on mukavasti kaiken ikäisiä mukana, vaikka hallituksessa ollaankin aika keski-ikäisiä.

Yhdistys on perustettu vuonna 1923, joten muutaman vuoden päästä juhlitaan.

– Hallituksen kanssa juuri mietittiin, koska 100 vuotta tulee mittariin. Silloin pyritään pitämään hulppeammat ravit, Melkkilä lupailee.

Jaa artikkeli: