Skip to main content

Kaikkien ansaitut kukat

Tulevana lauantaina on pannu kuumana monessa talossa halki Suomen. Juhlaan on aihetta: kuka selvittää peruskoulun kunnialla, kuka valmistuu ammattiin, kuka kirjoittaa ylioppilaaksi. Huonoa syytä kilistää ei olekaan.

Monesti ison huomion saavat ylioppilaat ja monen ällän kirjoittajat. Yhtä lailla ansaitusti palstatilansa ja onnittelunsa saavat kaikki muut, jokainen urakkansa loppuun saattanut koululainen tai opiskelija, jokainen työnsä tehnyt ja itsensä voittanut lapsi ja nuori.

Yksi paikallisista uusista ylioppilaista tavattiin viime lehdessä, tällä viikolla yhtä tärkeää ammattiin valmistuneiden paikallisten nuorten ääntä käyttää perniöläinen Maisa Manninen.

Jokaiselle ylioppilaista on avoinna pitkä rivi ovia, samoin uusille ammatteihin valmistuneille. Jonkun taival vie jatko-opintoihin ja sitten toisiin, jonkun tie ehkä suoraan työmaalle ja kohti oman alansa huippuammattilaisuutta. Joku tuntee olonsa kotoisaksi tutkimuksen ja teorian parissa, joku turvavaatteissa rakennustyömaalla. Kaikkia tarvitaan; olennaista on hoitaa pestinsä kunnolla ja löytää rivistä se ovi, jonka takaa löytyy oma paikka.

Onnittelut jokaiselle valmistuvalle!

 

Outoa jarruttelua

Kemiönsaaren metsälinjaukset odottavat valmistumistaan. Kunta ehti jo kerätä onnitteluja keväisestä päätöksestä, jonka mukaan kolmannes kunnan metsistä suojellaan ja avohakkuista luovutaan. Päätös vaikutti modernilta, mutta kaikkien lautakunnan jäsenten mieleen se ei ollut.

Viime viikolla tekninen lautakunta otatti asiassa aikalisän; suunnitelmaa piti tarkentaa, mutta asia otettiin pois esityslistalta. Seuraavassa kokouksessa lautakunta saa näyttää, riittääkö sillä rohkeutta olla luonnon asialla vai palataanko perinteisiin ja jo aikansa eläneisiin periaatteisiin.

 

Jaa artikkeli: