Skip to main content

Kaikki oppilaat eivät sovi samaan muottiin

Toivoisin, että kaikki koululaiset saisivat mahdollisimman hyvät eväät opintielle toisin kuin tänä päivänä. Jatkuvasti suunnitellaan isompia yksiköitä, joissa yksilön tarpeet jäävät helposti huomaamatta, vaikka tiedetään, etteivät kaikki lapset ole samasta muotista valettuja.

Kouluissa on paljon lapsia, jotka eivät sopeudu isoihin kouluihin, eivätkä tuleviin oppimisympäristöihin, joissa saattaa opiskella yhdessä ryhmässä jopa 50-80 oppilasta.
Osalle koululaisista jatkuva hälinä ja meteli tuottavat päänsärkyä ja muita oireita. Osa on ujoja, osa hiljaisia, toiset rauhallisia tai metelöiviä ja monen montaa muutakin sorttia. Kaikille pitäisi omasta lähikoulusta ensisijaisesti löytyä optimaalinen paikka oppia ja kehittyä ihmisenä.

Itse ajattelen, että isommassa yksikössä nämä ”herkemmät” lapset ja nuoret jäävät vähemmälle huomiolle, joka heillä olisi pienemmässä koulussa. Siellä opettajat ja toiset koululaiset ovat tutumpia, meteli on pienempää, aistien ylikuormitus vähäisempää ja näin ollen oppimisen edellytykset parempia. Myös yhteisöllisyyden tukeminen on helpompaa pienemmässä yksikössä, koska oppilaat ja opettajat ovat tuttuja keskenään.

Sisäilmaongelmat ovat vakava ongelma. Oireet, joita sisäilmasta kärsivillä on, rajoittavat koulutyötä. Lapset sairastavat paljon samalla kun jollain muulla ei ole lainkaan näkyviä merkkejä.
Homeongelmat voivat johtaa kemikaaliyliherkkyyteen ja jatkuvaan oireiluun. Näiden kanssa on vaikea elää, kun kaikessa ja kaikkialla on kemikaaleja ja voidaksesi olla esimerkiksi työelämässä, pitää olla työkykyinen.

Olen hyvin ihmeissäni. On heitetty ilmoille ehdotus, että Saurun koulu siirrettäisiin Perniön kirkonkylän koulun uuteen rakennukseen sen valmistuttua. Toisin sanoen terve koulu lopetettaisiin, lapset siirrettäisiin isompaan yksikköön uusien hienojen oppimisympäristösuunnitelmien johdattelemana ja kuvitellaan, että kaikki mahtuvat samaan muottiin. Mihin jäivät unholaan ne tutkimukset, joissa todettiin, että pienet koulut ovat parempia kuin isot yksiköt?

Mistä löydämme rahaa, jolla voimme taata lapsillemme terveen ja oppimista edistävän ympäristön? On monta asiaa, joista on jo säästetty ja leikattu, mutta lapset ja lapsiperheet eivät voi olla säästöjen kohteena jatkuvasti. Lapsiin panostaminen on suora sijoitus parempaan tulevaisuuteen.

Sabina Haavisto
opetuslautakunnan jäsen (ps.)
Perniö

Jaa artikkeli: