Skip to main content

Kahvileipälajien hinnat alenivat 1,5 prosenttia

Kaikkien niiden kahvileipälajien, joita on valmistettu jo ennen kuluvan vuoden huhtikuun 1. päivää, hinnat alenevat sosiaaliministeriön päätöksen mukaan keskimäärin 1,5 prosentilla ensi maanantaista lukien. Päätös ei koske 1.4.64 jälkeen valmistukseen tulleita uusia kahvileipälajeja. Sokerin hinnan alenemisen johdosta on päätetty alentaa myös eräiden virvoitusjuomien hintoja elokuun alusta lukien.

Hinnanalennus, joka on keskimäärin noin 1,5 prosenttia, johtuu sokerin hinnan alenemisesta. Samasta syystä sosiaaliministeriö on päättänyt, että elokun 1. päivästä alkaen on sitruunasoodan ja iihen verrattavan virvoitusjuoman sekä kaikkien esanssilimonaadien vähittäishintoja alennettava 1 pernnillä pullolta.

 

Ulkomaalainen esiintyi väärien nimien turvin

Väärällä nimellä tamperelaisesta liikkeestä auton vuokrannut ulkomaalainen on nyt saatu pidätetyksi. Henkilöllisyyden selvittäminen on vielä kesken, mutta todennäköisesti mies on kondiittori Norbert Friedel David ja syntynyt 13.4.1941 Itävallassa Ensheimin kylässä. Hän on Itävallan kansalainen ja asuu siellä Oberzennissa. Auton vuokratessaan hän oli kertomansa mukaan esittänyt veljensä ajokortin, jota hänellä ei kuitenkaan pidätettäessä ollut hallussaan. Asuessaan tamperelaisessa majoitusliikkeessä hön oli myös esittänyt veljensä henkilötiedot. Lisäksi hän on asunut Jalasjärvellä matkustajakodissa väärien henkilätietojen turvin.

 

Lyhennelmät on kopioitu 23.7.1964 painetusta lehdestä.

Jaa artikkeli: