Skip to main content

Käytännön kylätoimintaa

Särkisalossa puhuttiin lauantaina isolla porukalla ei roskaa mutta roskasta.

Kaikessa arkisuudessaan  jätteenhuolto on yllättävänkin paljon kiinnostusta herättävä ja jopa tunteita kuohuttava asia.  Selvää tietysti on, että ylihintainen tai kehnosti toimiva jätteenkuljetus vasta verenpaineita kohottaakin.

Särkisalossa muutos kunnan järjestämästä jätteenkuljetuksesta sopimusperusteiseen otettiin lauantain perusteella vastaan kohtalaisen pienellä nurinalla.  
Muutos ei ole radikaali, samalla periaatteella toimitaan jo muualla Salossa.  Paikallisen työllisyyden ja toimeliaisuuden kannalta ratkaisu on ollut hyvä ja käytännössä toimiva.

 Varsinaista uutta tässä asiassa kuuluu myös Särkisalosta, Petun saarelta, missä aiotaan perustaa uusi yhdistys, joka kilpailuttaa mahdollisimman monen saarelaisen jätekuljetukset keskitetysti.
Ajatus vaikuttaa loogiselta ja järkevältä: iso jäteauto ei yksinkertaisesti paikalle mahdu, tiet eivät kestä ja vaikka auto mahtuisikin, ei vaikuta tarkoituksenmukaiselta että sillä koukitaan pitkin pientä saarta joka tuvan roskat hakemassa.   Pieni vaiva roskien tuomiseksi saaren yhteiseen astiaan ei ole kohtuuton, kun astian ohi on joka tapauksessa kuljettava jotta saarelta pääsee edes pois.  Ratkaisu voi näkyä myönteisesti jopa saarelaisille tehtävän tarjouksen hinnassa ja hyvä on, jos byrokratiakin saadaan näin vähän vähäisemmäksi.

Ajatus ja toimintamalli on tietysti tuttu jo joiltain muiltakin elämänalueilta, jotka –sattuvaa kyllä- liittyvät nekin kotitalouksien jätteisiin. Jätevesiosuuskunnissa on kyse periaatteessa aivan samasta asiasta. 

Tämä on omalla tavallaan nykypäivän kylätoimintaa,  ehkä ei loistokkainta sellaista, mutta loppupeleissä arjen laatua melko lailla parantavaa.      

Jaa artikkeli: