Skip to main content

Juurikkaanajo 110-tien eteläpuolella on vahvasti perniöläisissä käsissä

Eetu Saarinen on jo kaksi päivän keikkaa Säkylään tehnyt, ajo jatkuu seuraavana aamuna.Yksittäinen juurikas tien poskessa kertoo juurikkaan ajon alkaneen.
Sitä se ei kerro, että kyseinen juurikas on tietystä aumasta tiettyyn aikaan kuormattu, vaikka ei koskaan päädy sokerina kenenkään aamukahviin. 

Sokerijuurikkasta lastattiin tiistaina muun muassa Perniön Metsäkyläntien varressa.  Kuljettaja Eetu Saarinen oli saanut uuden kuorman jo kyytiin,  onko suuntana Säkylä?
–Ei enää, olen kaksi kertaa tänään käynyt, tämä lähtee aamulla.

Työ- ja lepoaikojen puitteissa kuljettaja ehtii ajamaan kaksi reissua.  Autojen vaihtuessa lastauspaikalla ajojärjestelijä Jarmo Halonen ehtii kertoa, mitä tekee.

–Olen yhteydessä autoihin, viljelijöihin ja tehtaalle ja selvitän missä järjestyksessä aumat kuormataan ja missä aumat ovat. Se tuntuu usein minuuttipeliltä.

Aikaisemmin viljelijä hoiti juurikkaittensa kuljetuksen, nyt sen ostaa tehdas. Kuljetus Saarinen ja TL-Kuljetus voittivat yhdessä tarjouskilpailun. Omien autojen lisäksi ringissä on alihankkijoina autoja Perniön lisäksi Kemiöstä ja Tenholasta.

Teemu Erjala oli tiistaina kuormauskoneen ajovuorossa. Keltainen avaruushärveliä muistuttava kone, Ropa, tekee kuorman noin kymmenessä minuutissa.  Tahti on toinen kuin taannoin kun lavalle kuroteltiin traktorin etukauhalla.

Kotikulmilla on helppoa suunnistaa, mutta ”pooli” hoitaa juurikkaiden kuljetuksen 110-tien eteläpuolella Muurlasta Kaarinaan Kemiönsaarta myöten.
– Kuusiston linnan raunioille saakka.
Jarmo Haloselle kaukaisemmat alueet teettävät työtä, autot on saatava ajallaan auman viereen.
–Joskus kuormauskone näkyy, mutta kysymys kuuluu, mistä ihmeestä sinne ajetaan.

Jaa artikkeli: