Skip to main content

Joulunavauksesta eivät herkut lopu

Melkein kaikki Pikkuyrittäjät olivat koolla tiedotustilaisuudessa, takaa vas. Veeti Kanerva, Romeo Rivinoja, Mikael Vataja, Iiro Turtiainen, Kristian Nummela, Oskari Moilanen, Minea Karjalainen; Nessa Johansson, edessä Milla Rantalaiho, Rasmus Fagerström, Emmi-Ilona Ellilä, Marju Ounapuu, Julia Heino ja Anne-Marie Mäkinen. Perniön kunnantalon kahviossa oli jo keskiviikkona näytillä monennäköistä herkkua ja kaiken keskellä kuusenlatvuksesta askarreltu näyttävä joulukoriste. Siinä oli esimakua siitä, mitä Perniön joulunavauksessa lauantaina on tarjolla.Joulunavaustapahtumalla on Perniössä pitkät perinteet, ja nykyistä muotoaan tapahtuma alkoi hakea vuonna 2013, kun Kirkonkyläyhdistys perustettiin.  Päiväksi on nyt vakiintunut lauantai ja paikaksi kunnantalo.
-Me tarjoamme tilat, yhdistys vastaa ohjelmasta, tiivistää osuuskunta Pro Perniön Timo Korpinen.
Kirkonkyläyhdistyksen Minna Nieminen puolestaan muistuttaa, että porukassa on monta toimijaa ja lukuisia yhdistyksiä.  Ja tänä vuonna ennen muuta Kirkonkylän koulun oppilaita.  Yrittäjyyskurssi on koulussa suosittu, ja tänä vuonna kurssin syyslukukausi huipentuu Pikkuyrittäjien joulumyyjäisiin.  Mukana on pyöreästi parikymmentä oppilasta ja  pitkä rivi myyntipisteitä. Kaikkiaan myyntipaikkoja lauantaina on nelisenkymmentä. 

Mitä tarjolle sitten tulee?  Pikkutontut -yrityksen Nessa Johansson ja Minea Karjalainen antavat esimerkin: porukassa on askarreltu joulukalentereja, leivottu ja ne kuusikoristeetkin ovat omaa tekoa.Pöydän toiselta puolelta nostetaan esiin koristeet, omatekoiset makeiset ja Mikael Vataja nokittaa grillillä ja makkaralla;  asiaan myötävaikuttaa muun muassa isoisä, joka sponsoroi grillin käyttöön.  Yhtä lailla kotikeittiöitä ja vanhempien avustusta tarvitaan, kun tuotteita kokataan myyjäisiin.
–Kotien tuki on tässä ollut ihan mahtavaa, hehkuttaa luokanopettaja Anna Karjalainen.

Joulunavausta vietetään koko iltapäivän ajan.  Tapahtuma alkaa puolenpäivän aikaan ja päättyy klo 18 ilotulitukseen. Joulupukki vierailee paikalla pariinkin otteeseen ja iltapäivään mahtuu myös yhteislaulua Pekka Laakson johdolla.   Myös kahvilan tiskin takana ahkeroivat nuoret: PeU:n C-pojat keräävät varoja turnausmatkoihin myyjäiskahvilalla.

Jaa artikkeli: