Skip to main content

Joukkorokotuksia varttuneillekkin

Sikainfluenssarokotusten toinen aalto on alkamassa Salossa.
Osaksi asia on hoidettu jo ja aika mallikkaasti, koululaisetkin saivat piikkinsä.
Terveyskeskusta sopii kiittää asian hyvästä järjestelystä, rokotuksetkin vietiin kouluille missä lapset päivisin ovat, eikä vanhempien tarvinnut lähteä tenavien kanssa pitkin seutua ajelemaan.
On muitakin, jotka eivät  pääse liikkeelle.   
Missä määrin terveystoimi on varautunut käymään esimerkiksi vanhusten luona? Osa asuu kotonaan, mutta voisiko rokotusmahdollisuuden tarjota esimerkiksi paikkoihin, joissa eläkeläiset ovat päivisin kokoontuneina, esimerkiksi eri kerhojen yhteyteen?
Me työikäiset, autoilevat pääsemme toki terveysasemillekin.

Piikin jo hakenut
Jaa artikkeli: