
Perniön vanhojen yläkoulu- ja lukiorakennusten kohtalo on tapetilla.
Perniön koulukysymys on Salon kaupunginhallituksen käsittelyssä ensi maanantaina.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että sekin hyväksyisi hankesuunnitelman, jossa vanhoista koulurakennuksista luovutaan ja yläkoululle ja lukiolle rakennettaisiin uudet tilat alakoulun yhteyteen.
Kaupunginhallitus piti asiasta iltakoulun juhannusviikolla.
Esityslistalla kootaan tulevaisuuden varalle myös vaihtoehtoja uusien tilojen käytölle.
Esiin nostetaan esimerkiksi riski siitä, että lukiokoulutuksen järjestäminen ei oppilasmäärän laskiessa tulevaisuudessa olisikaan mahdollista. Tällöin yksi vaihtoehto voisi olla kirjaston tai nuorisopalvelujen tilojen siirtäminen lukiolta vapautuviin neliöihin. Valmistelijat, sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor ja opetusjohtaja Inkeri Lahti toteavat listalla, että lukion loppu vaikuttaisi myös yläkoulun opetukseen ja henkilöresursseihin.
Uuden koulun rakentaminen ei edellytä väistötiloja, mutta yhteiskoulun nykyisistä rakennuksista huonokuntoisempaa on korjattava pikaisesti, jotta se on käyttökunnossa muuttoon asti.
Suunnitteluun on varattu tälle vuodelle 250 000 euroa.