Skip to main content

Jätevesiasetus synnytti työpaikkoja

Kansanedustaja Pertti Hemmilä on Perniönseudun Lehdessä 12/8 sitä mieltä, että jätevesiasetus on kumottava.

Saattaapa hän toisaalta olla aivan oikeassakin, mutta hän on nyt aivan varmasti unohtanut sen yhden asian, mitä Jyrki Katainen tolkuttaa: On tehtävä työtä! Tämähän on itsestäänselvyys. Mutta työtä ei voi tehdä, jos tekemisen edellytykset puuttuvat. Tärkein edellytys on työpaikka, mutta sekin vaatii edellytykset, joista tärkein on inhimillinen tarve, jonka työn tulos tyydyttää. Kataisella näyttääkin olevan jäljellä enää yksi keino luoda työpaikkoja: Työurien pidentäminen!

Mutta työpaikkoja ei luoda työuria pidentämällä. Niitä luodaan tekemällä tarpeita, jotka sitten tyydytetään työllä. Pertti Hemmilä ei huomaa, että kun ”jätevesiasetuksella luotiin puhdistuslaitteiden myyjille yli kahden miljardin euron markkinat”, se merkitsi joillekin työpaikkoja yli kahden miljardin euron edestä. —Vai minne ne eurot menivät?

En ole maailmanlopun ennustaja. Maailmanloppua ei enää tarvitse ennustaa. Se jo on tapahtunut tosiasia, vaikkakin se etenee hitaasti ja kivuliaasti ennen lopullista rysähdystä. Maailmanlopulla tarkoitan kituvan perinteisen markkinajärjestelmän loppua. Sen seurauksena on yleismaailmallinen kaaos, ja sen ulkopuolelle jäävät vain Brasilian viidakkojen alkuasukkaat, joita ei vielä ole sulautettu globaaliin maailmantalouteen.

Mitkä sitten ovat maailmanlopun merkit? Kun ihmisten tarpeiden tyydyttäminen ei enää riitä tuotantokoneistojen käynnissä pitämiseksi, on keksitty muita keinoja teollisen tuotannon menekin turvaamiseksi ja työpaikkojen synnyttämiseksi. Jo kauan on luotu yhä olemattomampia tarpeita mainoksella ja psyykkisellä manipulaatiolla. Vaikka nykyihminen nauraa entisajan mainoksille, hän lankeaa nykyisiin kikkoihin yhtä helposti.

Mutta mainoskikoillakin on rajansa. On ollut keksittävä yhä uusia keinoja. Eräs keino on tuotteiden ennenaikainen vanhentaminen. Täysin käyttökelpoisia puhelimia, tietokoneita ja niiden oheislaitteita kannetaan parin vuoden välein kaatopaikalle, koska ”kehitys kehittyy”. Toinen tapa menekin lisäämiseksi on säätää lakeja. Nykyinen jätevesiasetus lienee yksi näistä, eikä se varmaankaan ole viimeinen.

Muuten, mikähän todellisuudessa pakotti televisiot digisellaisiksi? Mistä tulee se kova huuto siitä, että jokaiseen talouteen on saatava laajakaista? Saksassa tiettävästi määrättiin kaikki 10 vuotta vanhemmat autot romutettaviksi.

Suomessa tuuli puhaltaa samalta suunnalta. Muistaako joku vielä, miten Suomesta piti tehdä ”tietoyhteiskunta”. Silloin väitettiin, että tietokoneiden esiinmarssi tuo lisää töitä! Mikä järjetön möläys! Koska ihmeessä teollisuudessa on pyritty lisäämään töitä?! Ainoa tapa tehostaa tuotantoa on vähentää töitä, ja sen on tietokone hyvin tehnytkin. Ei silti, ei minulla ole mitään tietokoneita vastaan, mutta asiat pitäisi nähdä useammalta puolelta.

Eino Kytö

Jaa artikkeli: