Keskikesän juhla juhannus on ovella.
Siihen valmistaudutaan kuka milläkin tavalla. Osa ihmisistä tirisee intoa, osalla otsa vetäytyy syviin ryppyihin.
Jälkimmäiseen sarjaan kuuluvat esimerkiksi pelastuslaitosten työntekijät.
Ihan ilman syytä ei ole syntynyt tapa ennen juhannusta veikkailla, montako rattijuoppoa tai hukkumistapausta viikonlopun aikana kirjataan.
Reippaanlainen alkoholin käyttö antaa perinteisesti juhannukselle leimansa. Jos tiedottomaan tilaan itsensä saattaminen on se, mitä tältä yhdeltä viikonlopulta halutaan, asiasta keskusteleminen voidaan lopettaa tähän. Suorastaan huolestuttava tilanne on, jos juhannuksena otetaan tukevat humalat vain siksi että seuraavan juomistilaisuuden ajankohdasta ei ole tietoa.
Toisaalta on merkkejä siitäkin, että perinteinen kostea juhannus tympäisee entistä useampaa. Esimerkiksi juhannus selvin päin- sivulla facebookissa oli maanantaina jo lähes 70 000 jäsentä.
Varmasti on niinkin, että perinnäistapojen mukaan mennään joskus siksikin, että suuri osa juhannuksen kyläilykutsuista on pyyntöjä tulla mökille koheltavan joukon jatkoksi.
Toisaalta, kuka estää tekemästä juhannuksen juhlasta reilusti omannäköistään ja mieleistään, jos jo useaan kertaan nähty tapa juhlia ei jaksa kiinnostaa. Aivan omanlaisensa kokemus voisi olla esimerkiksi ajella lähikaupungit autolla läpi ja ihmetellä kertakaikkista autiutta. Selvin päin, tietysti. Sateisella säällä luulisi mitä moninaisinta sisäpuuhaakin löytyvän.
Esteeksi voi tulla vain se, että pitää olla rohkeutta poiketa joukosta. Taas sopii huolestua, jos se on se on jopa kynnyskysymys.
Vielä ehtii muuttaa suunnitelmia, jos juhannuksesta haluaisi saada irti aiempaa enemmän.