Siitä puhe, mistä puute. Alkuviikon ajan se on ollut sähkö.
Sähköt ovat olleet poikki tuhansilta talouksilta eri puolilla Suomea. Lumikuorman aiheuttamilta vioilta ei vältytty Salon seudullakaan. Pahin tilanne on ollut Savossa, missä jouduttiin aloittamaan ihmisten evakuointi kylmenneistä asunnoista.
Toisaalta on tiedossa miten paljon sähkön varassa tämän päivän arki jopa maaseudulla pyörii. Samalla laajojen sähkökatkojen vaikutukset jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen. Savossa on jouduttu pitämään kouluissakin vapaapäiviä, opetustyössä ei nykyään pelkällä liitutaululla pitkälle mennä.
Asuintaloissa lämpö loppuu, samoin valo ja usein vedentulo. Kun samaan syssyyn hyytyy puhelin, on autottoman osa syrjäseuduilla todellakin tukala.
Kaupungin kerrostalosta katsoen edelläoleva voi näyttää kivikautiselta. Asia on kuitenkin monessa paikassa täyttä totta. Sen rinnalla se, että juna myöhästyy pakkasella, on korkeintaan kiusallinen ilmiö.
Osa ihmisistä tiedostaa sen, että tarvittaessa luonto pitää ihmistä täysin pilkkanaan, ja tällöin osataan myös varautua: puhelimeen saadaan virtaa jostain, polttopuuta on liiterissä, kuivaruokaa kaapissa ja niin edelleen.
Savossa akuutti ensiapu, evakuointi toimi. Jatkossa myös etelässä, olisi tietysti itse kunkin hyvä miettiä asiaa jo ennakkoon: miten pärjätään jos tie-, sähkö- ja tietoliikenneyhteydet ovat poikki päivän tai useammakin ajan. Joidenkin asia olisi huolehtia myös siitä, että huonojalkaisen puu- ja vesihuolto pelaa.
Viimeinen kerta tämä ei ollut, kun sähköt katkeavat.
Kunnissa puhallellaan pitkiä säveliä
Salossa puhuttiin seutukunnan tulevaisuudesta viime viikolla.
Astrum-keskuksen avajaisissa puhunut Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila uumoili, että Salossa voisi jatkossa toimia ohjelmistoalan osaamiskeskittymä.
Ollila muistutti aivan oikein siitä, että mikään ei ole pysyvää. Fyysisen tavaran tuotannosta siirrytään ja on siirrytty Salossakin uusille urille.
Yritykset ovat käänteissään nopeita.
Se asettaa haasteita myös julkiselle puolelle, joka väistämättä joutuu elelemään sen mukaan miten yrityselämä voi. Kunnissa vain on edelleen vallalla vanha tapa tehdä linjanvetoja suunnitelmakausittain, siinä missä yritykset tarkastelevat toimintaansa jopa kvartaalin välein.
Kvartaalitalouteen ei kuntapuolella ole tietenkään syytä mennä, joku pitkän tähtäimen suunnitelma on oltava. Notkeutta voi aina olla lisää.