Skip to main content

Ikäihmiset saatava liikkeelle

Tiesitkö, että esimerkiksi joka kolmas kaatuminen ja lonkkamurtuma voidaan estää säännöllisellä voima- ja tasapainoharjoittelulla! Tämä vähentäisi inhimillistä kärsimystä aivan valtavasti, mutta myös rahaa. Esimerkiksi 20 000 asukkaan kunnassa lonkkamurtumien hoito maksaa noin 480 000 vuodessa. Lisäksi toimintakykyiset ikäihmiset ovat vapaaehtoistoiminnan suuri voimavara.

Liikuntatarjontaa tulisi lisätä vielä kotona pärjääville, toimintakyvyltään heikentyneille iäkkäille (75+). Tällä hetkellä ikäihmisten liikuntatoiminta painottuu hyväkuntoisten liikuntaan. Yksi mahdollisuus olisi, että kunnissa olisi henkilökohtaisia liikuntaohjaajia, niin sanotusti personal trainereita, jotka keskittyisivät näiden hyvin vähän liikkuvien liikuttamiseen.Alueiden ja kuntien hyvinvointisuunnitelmissa tulisi olla selkeästi kerrottu, miten tuetaan liikunnan keinoin sellaisten iäkkäiden, joiden toimintakyky on heikentynyt, itsenäistä kotona asumista.

Tässä tärkeää on, että sosiaali- ja terveyspalveluista on saumaton ohjaus liikunnan pariin. Voidaan käyttää vaikkapa liikuntalähetteitä tai -reseptejä: kunhan ikäihmiset saavat lääkkeeksi pillereiden sijaan myös ennaltaehkäisevää ja vahvistavaa liikuntaa. Paljon hyvää työtä ikäihmisten liikunnan edistämiseksi tehdään jo kansalaisjärjestöissä, kuntien liikuntatoimessa ja esimerkiksi Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa. Tulevalla vaalikaudella yksi hyvä tavoite olisi, että joka kunnassa olisi voima- ja tasapainoryhmiä ikäihmisille. Voimaa vanhuuteen -ohjelmalla on tähän jo toimintatapa olemassa, eli pyörää ei tarvitse keksiä alusta alkaen.

Ulkoilu on liikuntaa, joka sopii hyvin lähes kaikille ikäihmisille. Tähän tarvitaankin lisää tukea: iäkkäät tarvitsevat ulkoilumahdollisuuksia. Seurassa on mukavampaa liikkua kuin yksin. Kaikilla ei kuitenkin ulkoiluun ole seuraa, ja siksi ulkoiluystävätoiminta on todella tärkeää. Ikäinstituutilla on ikäihmisten ulkoiluystäville ihan oma koulutuskin. Tätä tulee voida vahvistaa vielä siten, että ulkoiluystäviä todella on joka maan kolkassa – ei ole hyvä tilanne, jos ystävän saa vain suuressa kaupungissa. Lisäksi tärkeitä ulkoilun mahdollistajia ovat levähdyspenkit, kaiteet jyrkkiin nousuihin, hyvä hiekoitus ja riittävä valaistus.

 Tällaisilla pienillä seikoilla on iso merkitys siinä, uskaltavatko ja voivatko iäkkäät ihmiset lähteä reippailemaan. Jos kunnissa on ikäihmisten liikuntaraateja, kunnan on helpompaa ymmärtää, mitä mahdollisuuksia liikuntaan ikäihmiset oikeasti tarvitsevat. Olisi tärkeää, että liikunta ja ulkoilu olisi mahdollista iäkkäille lähellä kotia. Monelle ikäihmiselle on vähän vaikeaa lähteä autoilemaan tai muuten kulkemaan pitkien matkojen päähän harrastamaan. Vaikkapa taloyhtiöiden kerhohuoneissa voisi olla useammin jumpparyhmiä. Tässä on esimerkki siitä, että kaikki liikunta ei todellakaan ole kuntien ja valtion käsissä.Sote-uudistusta on yritetty rakentaa tällä vaalikaudella ja ratkaisuja etsitään varmasti kissojen ja koirien kanssa alkavallakin vaalikaudella. Olisi erittäin tärkeää, että yhtä hyvin kiinnitettäisiin huomiota vaivojen hoitamisen lisäksi myös ennaltaehkäisyyn, ennen muuta liikuntaan. Tämä tukisi hyvinvointia ja toisi myös kaivattuja säästöjä yhteiskunnalle. Lisäksi vähenee yksinäisyys, josta nyt monet ikäihmiset kärsivät: harrastuksissa saa sosiaalisia kontakteja, jotka pitävät mielen virkeänä!

Ritva “Kike” Elomaa
kansanedustaja

Jaa artikkeli: