-Mikä mahta olla, ku Nikust ei ol näkyny vilaustaka monen päivä.
Hää nyy pruukka liipasta täs yhtenäs, Unski ihmettel.
– Nii juu, hee oliva viime lauvanta Armi veljenpoja häis, eikä Armika ol tullu mittä kuulumissi juttelema, et kuin komja hää oliva. Otetas pyärä ja mennäs pahuttas kattoma, ku o näin korja ilmaki, Kerttu ehrot.
Hee polkiva pitkin kylätiet ja Kerttu ihastel, kuin kaunis maa Suami o suvel. Ei missä muhal ol tiävarre kukkassi täys ku tääl ja kui hyvält tuaksuki.
– Vanamoiren ja mataran tuaksu suven raikas nyt yllä on haa-aaaan, hoilas Unski.
-Kato kato, ku äijä rypes oikke lauluttama, Kerttu kikat niinku nuare flika.
Hee tuliva naapurin pihal ja katteliva vähä ihmesäs, et onpas Niku päästäny nurmikkos pitkäks, ei se ol oikke hänen tapastas.
Ku hee menivä sisäl, nii Armi ja Niku lojusiva soffal konti oikosenas ja tuijottiva jotta kotimaist sotilasfarssi.
– Jaaha, tääl on päivän tairepläjäys menos, Unski sanos.
Niku ei vastanu mittä, mut Armi naureskel, no tää ny on tämmöst harmitont ajankulu. Näis on ain sama juani. Ens on fiksu ja komja upser ja sil on sit kaunis ja hoikka morsjane, sit on lyhkäne ja vähä yksinkertane savomurret vääntävä sotamiäs ja see taas friia everstin kyäkkipiikka. See on kans hiukan tukevan pualeine ja yksinkertane. Mone kommervenki jälkke nee kauni ja hoika saava toises ja nee yksinkertase pönttärykse pääsevä kans jonkkus mökkisäs asuma. Ja kaik ova sit onnellissi.
Unski hoksas, et Niku nilkas ol sire. Olek sää jalkas loukanu, onk pahastenki?
– Armi rupes kalkattama, mee oltti lauvanta siäl häis ja siäl ol yks hanurist soittamas. Niku ol vähä maistis ja hää men sanoma soittajal, et veräs oikken kunno rytkypolkka, jos ossas. Ei mittä vetelä letkajenkka. Ja see hanurist tempaski Tuahise sormukse simmost tahti, et mää sanosi Nikul, et tää on hiuka liian kova meno meiti ikäsil. Niku hihkas, et ikä on vain numeroita ja tempas mun kailosas ja sillo mentti. Ei siin sit pitkäl päästy, ku häne nilkkas muljat, liki ol, ettei olttu molema vatolas permonol. Nyy ei jalk ota pääläs ollenka.
– Oleks lääkäris käyny, kylmar se kuvata tarttis, jos vaik o jottan katkenu?
Ei vanhal ihmisel paika paranu samal taval, ku nuaremil, Unski varottel.
Mullaki pakka toi selk vaivama ain, ku jottan tekke.
– Ja Kerttu säest, mul on polve tullu huanoks, kyl Voltareni tarvita, jos meina liikkel päästä.
– Hokeka ny kaik oikke sakil, kui vanhoi ja vaivassi sitä olla. Kuka hullu nyy lääkäri mene, jos hiuka nilkkas niukatta. Sattu sitä nuaremilki. Lääkäri ja kuvauksi, phah!
Unski huamas, ettei Niku ol oikken tuurisas, mut kuka olsis, jos jalk on kovin kipjä.
-Armi rupes valittama, et ku on tämmössi ilmoi ollu, nii ruaho kasvava nii taimattomast. Meijä nurmikkoki on päässy niin pitkäks, ku Niku ei kyken ajama.
Mää ehroti, et hää neuvosis, kummot sil leikkuril ajeta, mut apu ei kelvanu.
-Mitä siit ny tule, jos vanha ämmä ruppeva ruaholeikkurin pääl istuma, ei mittä.
Seinä päisi sää sen olsis ajanu.
Kaik nauroiva oikke makjaste ja Kerttu kysys, et mist simmone vanh ämmä tähä nyy ilmestys, ku juur ol puhe, ettei vanhoi ol mail eikä halmeil.
– Unski ehrot varovast, ku mää täs nyy satun paikan pääl olema ja olen suht koht joutilaski, nii mää voisi vähä huristella sun leikkurillas, jos sul soppi.
Niku klenkkas porston pual ja vinkkas Unskin tulema peräsäs. Sit hää kaivoi sytytystulpa taskustas ja annoi see Unskil. Pist toi sit paikkasas, nii pääses hommis.
Unski ol ihmesäs, kui sää sytytystulppa taskusas hauros?
Niku viskuttel:
-No ku toi muija on simmone päkkipää, ettei see usk mittä, mitä mää sano, nii mää meinasi, et pelata varman pääl. Jos hää kumminki ruppe sitä konet kropama, nii ettei hää saa sitä käymä. Ku naisihmise kaikki konei sörkkivä, nii hee ei muut, ku rikkova vehkei.
-Unski naura kihers, oles sää aika sutki miäs, oikke vanh kettu. Tai jos ei vanhaks saa sano, nii kettu kumminki.
Armi seuras ikkunast äijien touhui ja hää selost Kertul. Nyy Unski mene vaja ja häne täytty kruuvata se sytystulp ens kiine, ennenku voi käynnistä. Kato, eilä ehto, ku Niku ol jo makkamas ja hää ol jättäny taas kaik vaattes simmot ruakottomast, niinku
hää pruukka. Mää meinasi, et laskostan nee hiuka siistimi ja ihmetteli, et mikä mötti siäl häne taskusas ol. See ol leikkuri sytytystulp ja mää honasi, et jaaha, vai tätä peli.
Mul ol kova kiusaus, et pistäk mää sen paremppa piilo, mut ei mää viittiny,
Meinasin, et olkko, mut katota sit joku toinen kert.
Mantar
