Skip to main content

Ihalaisen ekoteko valmistuu Teijolla


Nykyaikainen risteilyalus pitää kaiken sisällään

Jorma Ihalainen saa elantonsa Itämeren sarvesta, Suomenlahdelta. Sen takia miehen huoli merestä on aitoa  ja edennyt sanoista tekoihin.
Ihalaisen omistaman Iha-Linesin uusi risteilyalus on varusteluvaiheessa Teijolla.
Alus rakennetaan EU-direktiivin mukaan ja eikä risteillessä Helsingin edustan saaristossa siltä ei lasketa mitään mereen. Jorma Ihalainen (oik.) ja Pasi Määttä ihailevat valmistuvaa laivaa alhaalta käsin.
–Perunankeittovesikin menee umpisäiliöön, kertoo Ihalainen.
Kaikki vedet pumpataan satamassa kaupungin viemäriverkkoon.
Varustamo sai Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon tänä vuonna, juuri uuden aluksen tekniikasta ja osallistumisesta muutenkin Itämeren suojeluun.
Kolmekymmentä vuotta omilla laivoilla seilannut Ihalainen on innostunut uusimmasta laivastaan. Ympäristöystävällisyyden lisäksi aluksessa paljon käyttökelpoisuutta lisääviä ominaisuuksia.
–Tässä on matala ylärakenne, me päästään siltojen alta – Lauttasaaren siltojenkin alta- Kalastajatorpalle.
Alus voi käyttää pienen syväyksensä ansiosta sisempänä kulkevia venereittejä ja siinä on keulassa hydraulinen maihinnoususilta.
–Me voimme ajaa keulan maihin kiinni ja matkustajat pääset keulasta laivaan.
Usein laiturin ovat niin kehnokuntoisia, että kiinnittyminen on mahdotonta.
Laivaa suunniteltiin jo kolmisen vuotta sitten.
–Silloin oli korkeasuhdanne, hinnat taivaissa ja toimitusaika vuosia.
Kun tuli lama, hinnat painuivat.
–Ei tämä ole halpa vieläkään, kuittaa Ihalainen.
Itämeren huomioon ottaminen kasvatti miljoonaluokan hankkeen hintaa pari kolme prosenttia.
Tarjouskilpailussa oli mukana telakat Porvoosta, Perniöstä, Uudestakaupungista ja Oulusta.
Teijon telakka eli Western Shipyard oli kokonaistaloudellisin, eikä Ihalainen löydä moittimista  jäljessäkään.
–Se on tämä sijainti, tämä on lähellä.

Lue juttu kokonaisuudessaan Perniönseudun Lehdestä.

Jaa artikkeli: