Skip to main content

Iglun kuljettajalta voi lähteä ajokorttikin

Ilkka Auramaa lähetti kollegansa käskynjaon jälkeen Haarlantien varteen ja ensimmäisten joukossa pysäytettiin taustalla näkyvä katumaasturi.

Perniön Haarlantiellä ratsattiin keskiviikkoaamuna autoja sarjatyönä.  Lounais-Suomen poliisi jalkautui kirkonkylään liikennevalvontaa suorittamaan kolmen auton voimin ja tarkastettavaa oli pitkä lista.  Syynissä oli esimerkiksi autoilijoiden puhelimen käyttö ja turvavöiden käyttö, ajonopeudet ja -tavat ja sekin, onko esimerkiksi katsastus suorittamatta tai veroja maksamatta.
-Tämä on monimuotovalvontaa, johon meillä on nyt aikaa, kun ei ole akuutteja hälytystehtäviä päällä. Yksi auto enemmänkin meitä piti olla, mutta se joutui lähtemään Turun suuntaan toiselle tehtävälle. selvitti vanhempi konstaapeli Ilkka Auramaa.

Yksi ajankohtainen asia on auton puhdistus lumesta ja jäästä.  Auramaa toteaa, että ääritapauksessa uhkana on jopa ajokortin ottaminen talteen, jos laseja ei ole puhdistettu ensinkään.
-Sellaisiakin tapauksia on ollut, joissa autoilija ei huomaa pysäytysmerkkiä antavaa poliisia, Auramaa vertaa.

Joskus krapaamisessa on parantamisen varaa sakon verran, joskus riittää se, että ikkunat puhdistetaan ratsiapaikalla.

Jälkikäteen poliisilla oli aihetta kiitoksiin:  sanottavaa tuli vain yhdestä kännykän käytöstä ajon aikana.  Lisäksi ukrainalainen kuljettaja sai kehotuksen poistaa autonsa sivulaseista Suomessa kielletyt tummennuskalvot.

Jaa artikkeli: