Skip to main content

Hyllyt täyttyvät nyt suojusten kanssa

Perniön S-marketissa työskentelevä Antti Suoranta sanoo, että maskiin tottui nopeasti.

Perniön kylillä ei maskeja juuri vilahtele, mutta esimerkiksi ruokakaupoissa maskit ovat työntekijöillä käytäntönä sekä K-että S-ryhmän myymälöissä.

Viime torstaina voimaan astunut suositus toi Perniössä kummankin päivittäistavarakaupan työntekijöille maskit tai visiirit kasvoille.
– Otimme maskit ja visiirit käyttöön torstaina ja tämän mukaan menemme ja olemme esimerkkinä muille. Tiedotteet asiasta asiakkaille ovat olleet myös torstaista kaupassa esillä, S-market Perniön marketpäällikkö Anssi Lahti toteaa.

Lomalta juuri töihin palannut S-market Perniön työntekijä Sari Niittynen totesi työn sujuvan hyvin maski päässä.
– Aluksi tuntui tietysti oudolta, mutta eiköhän tähän totu.
Niittynen valitsi maskin visiirin sijaan työnsä vuoksi.
– Uskon, että maski on helpompi, kun liikun paljon työssäni. Visiiri voi ottaa kiinni herkemmin, sillä se on isompi.

K-Supermarket Perniössä maskit otettiin käyttöön sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaan viikko sitten.
– Hommat sujuvat hyvin maskit päässä ja työntekijät tykkäävät selvästi käyttää enemmän maskeja kuin visiirejä, K-Supermarket Perniön kauppias Jukka-Pekka Koskinen kertoo.

Myös K-Superin asiakkailla on torstaista asti näkynyt enemmän maskeja kauppa-asioilla.
– Asiakkaat ovat kertoneet, että heidän on nyt helpompi laittaa maski tullessaan kauppaan, kun meillä kaupan työntekijöilläkin on maskit. Ollaan vähän esimerkkinä, Koskinen sanoo.

 

Jaa artikkeli: