Suomea on viime päivät puhuttanut joukko nuoriin tyttöihin kohdistuneita väkivallantekoja.
Salossa on tehty teräaseella väkivaltaa teinityttöä kohtaan kahdesti lyhyen ajan sisällä, ja ennen muuta on kuohuttanut Oulussa paljastunut seksuaalirikosten sarja; uhreja on kolme ja epäiltyjä kymmenen.
Keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa tunteet ovat käyneet etenkin Oulun tapauksesta todella kuumina. Osasyynä on varmasti se, että Oulussa epäillyt tekijät ovat ulkomaalaistaustaisia; toisaalta tuskinpa juuri vähempi olisi riittänyt, vaikka epäillyt olisivat olleet kantasuomalaisia.
Kiihtyminen ei ole ihme: teot ovat järkyttäviä, uhriensa elämään pysyvän jäljen jättäviä ja kokonaisuus laajuudessaan poikkeuksellinen. Tästä kertoo sekin, että Suomen valtionjohtokin kommentoi tapahtumia.
Keskustelupalstoilla on viljelty toiveita Hammurabin laista ja vihjailtu saunan takana olevan tilaa. Raivo on ymmärrettävää, joskin nyt olisi hyvä muistaa ne Suomen puolet, joista joulukuun kuudentenakin jälleen puhuttiin: viranomainen tutkii, oikeuslaitos tuomitsee, eikä länsimainen oikeusvaltio vastaa väkivaltaan väkivallalla. Jos tuomiot tuntuvat lepsuilta, muutos tapahtuu lakien muuttamisen kautta.
Jälkiviisastelun ja yleistämisen keskellä voi unohtua se keskeisin asia: uhrien asema ja vastaavanlaisten tapausten ehkäisy. Tapahtumaketjut on perattava hyvin tarkkaan, jotta juurisyihin päästään käsiksi. Ovatko takana kulttuurierot, syrjäytyminen, joku muu tekijä? Johtopäätökset on esitettävä selvästi ja tapahtumien kulku tunnistettava – ja siihen on voitava puuttua jatkossa kovalla kädellä ja jo ajoissa. Tekijöitä on rangaistava ankarasti ja samalla yritettävä pitää entistä parempi huoli siitä, että vastaavaa ei sattuisi.
