
Letkalle tulee mittaa, kun koulun porukkaan otetaan mukaan vanhempia ja isovanhempia. Laulusta vastasi Kansalaisopiston karaokeryhmä.
Talvilomalle lähdettiin Perniön yhtenäiskoulun alakoulussa ihan muissa merkeissä kuin matematiikan tai maantiedon kirjoja pänttäämällä. Liikuntasalista leijui herkkujen tuoksu ja raikasi tanssimusiikki monelta eri vuosikymmeneltä. Jätkän humpasta valssiin, siitä Elastisen kautta Letkikseen eli letkajenkkaan, joka veti mukaansa niin ensikertalaisia kuin heitäkin, jotka tapailivat askeleita jo muotitanssin ollessa uusi.
Koulun ja kansalaisopiston yhteistyönä järjestämissä töppöstansseissa pisti jalalla koreasti koulun väki ja kolmisenkymmentä mutkan kautta kouluun liittyvää tanssijaa, vanhempia ja isovanhempia.