Skip to main content

Huikea paikka, mutta työtä riittää

Erika Strandberg on ehtinyt toimia ennen kunnanjohtajan pestiä Kemiönsaaren hallintojohtajana ja sivistustoimen johtajana.

Jos kunnanjohtajan  tehtävä on tuoda kuntaansa esiin ja kehua sitä, Erika Strandberg on oikeassa virassa.
Kemiönsaaren hyvien puolien lista tulee häneltä kuin apteekin hyllystä; saaristomaisemat, koulut lukioon asti, kolme kirjastoa ja kahdeksan ruokakauppaa, monipuoliset liikuntamahdollisuudet ja rikas kulttuurin kenttä elokuvateattereita ja erilaisia tapahtumia myöten.
–Tämähän on ihan huikea paikka, toteaa maanantaina kunnanjohtajan virkaan valittu Strandberg.

Alun kehuihin on tietysti pakko jättää koronavaraus. Pandemia on kurittanut esimerkiksi tapahtumia kovasti.
Korona näkyy myös talouspapereissa; Kemiönsaaren tulos viime vuodelta sai vetoapua ylimääräisistä valtionosuuksista ja nyt päästään kehujen jälkeen kiinni toiseen puoleen.
–Talouden tasapainottamista on edelleen tehtävä. Siitä ei saisi hämääntyä, että viime vuosi meni valtionavun vuoksi hyvin.

Talouteen on pyritty hakemaan rotia Balans 2020 -ohjelmalla ja kunnan vahvuudesta on esimerkiksi vähennetty 26 henkilötyövuotta.
Strandberg toteaa, että uusia tapoja ei ole saneltu ylhäältä eikä tätä ole luvassa jatkossakaan, vaan kunnanjohtajan ovi on auki.
–Olen aika ratkaisukeskeinen johtaja, tykkään että sanotaan suoraan ja minua saa haastaakin.

Kunnan strategiaa päivitetään uuden valtuustokauden alettua ja kasvun edellytyksiä on esimerkiksi maankäytössä.
–Strateginen kaavoittaminen meillä on ollut aika hiljaista ja siihen olisi saatava muutos.
Niin ikään strategiassa noussee esille monialueisuus. Saarella on kolme vanhaa kuntakeskusta.
–Kuntaliitoksesta on nyt sen verran aikaa, että ehkä niiden välille syntyy sellaista tervettä kilpailua, joka on kaikkien eduksi.

Koko haastattelu 11.2. Perkkarissa!

Jaa artikkeli: