Skip to main content

Himolukijapapin esikoisromaani kypsyi vuosikymmenen ajan

Johannes Alarannan kirja syntyi tässä: keittiön nurkan nojatuolissa.

Johannes Alaranta saattaa olla eniten mediatilaa saanut perniöläinen ainakin tällä vuosituhannella.

Perniönseudun Lehden sivuilla aluekappalainen Alaranta on saanut kommentoida niin arkisia työnantajansa eli seurakunnan asioita kuin luottamustehtäviinsäkin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi aihetta juttuihin ovat antaneet esimerkiksi tietokirjat, joita Alaranta on tänä vuonna julkaissut kaksi.

Eikä kahta ilman kolmatta. Viime viikolla saapui tekijänsä käsiin romaani Martta ja Maria.  Alaranta sanoo olevansa hätäinen luonne, mutta romaani sai odottaa valmistumistaan pitkään.
–Vuonna 2013 minulla oli ensimmäinen sivu mielessäni. Oli vahva mielikuva ihmisestä, jonka sota on rikkonut, Alaranta muistelee.

Tämän jälkeen raakile lojui odottamassa vuosia.  Tänä vuonna Alaranta päätti lopulta tarttua toimeen ja saattaa kirjansa valmiiksi.  Hänen tietokirjansa käsitellyt kustannustoimittaja oli aluksi varauksellinen romaanin suhteen, mutta suostui kuitenkin lukemaan sen ja totesi, että tekstissä olisi kirjan aineksia.

Romaanin osalta käsikirjoitus on vasta alku, mitä seuraa yleensä tekstin useampi kierros kustannustoimittajalla ja useampi uudelleenkirjoituskierros.

Martta ja Maria ovat teoksen kaksi naista, toinen miehensä sodassa menettänyt tilallinen, toinen kylään saapuva opettaja, vauraan perheen tytär.  Sodassa paljon itsestään antanut yksinäinen Juho on tarinan kolmas lenkki.  Kolmiodraamasta puhuminen tuskin paljastaa juonesta liikaa – eikä sekään, että kerrotaan tarinan sijoittuvan sodanjälkeisiin vuosiin ja Alarannan synnyinseuduille Pohjanmaalle.
–Kieli on minun kieltäni, sanoo Alaranta.

Aluekappalainen ei odota pimeitä syysiltoja päästäkseen lukemaan, vaan viihtyy nenä kiinni kirjassa aina, kun voi.
–Se on ihan iltarutiini, että jätän puhelimen tänne alas ja kiipeän yläkertaan ja luen siellä sen kolme-neljä tuntia, Alaranta kuvailee.

Mies ei aikaile sanoessaan, kuka on se kirjailija, jonka pariin hän palaa aina vaan ja uudestaan: Mika Waltari on ykkönen.   Alaranta ei epäröi jättää kirjaa kesken, jos lukeminen kerta kaikkiaan ei tunnu etenevän. Hän miettii, että paljon kirjoittanut ja lukenut kyllä oppii huomaamaan, millä rytmillä kulkeva teksti on itselle luontevinta luettavaa.   Lukemisen hyödyt ovat joka tapauksessa monet:
–Kyllä se sivistää ja kehittää myös ihmisen puhuttua kieltä ja aktivoi samalla aivoja, Alaranta listaa.

Moni väittää, että ei ehdi lukea, mutta tämän väitteen Alaranta tyrmää lempeän päättäväisesti.

Martta ja Maria -romaanin julkistamistilaisuus järjestetään 17.12. klo 18 Perniön Pyhän Laurin kirkossa.

 

Koko juttu 24.11. painetussa ja digilehdessä!

 

Jaa artikkeli: