Tähän on pakko keskittyä. Neula lankoineen menee läpi oljesta, nyt se kiristetään tuolta toisen oljenpätkän takaa, nyt kierretään tuonne… äsh. Äkkinäinen tippuu äkkiä kärryiltä siinä, miten himmeli olki kerrallaan syntyy.
Konkarille asiassa taas ei ole mitään epäselvää:
–Tätähän tekee vaikka telkkaria katsellessa ja ajatus voi kulkea ihan omia teitään, vakuuttaa perniöläinen Seija Mesikämmen.
Kokemus sen tekee: Mesikämmen laskee käsissään syntyneen vuosien aikana satoja himmeleitä. Perinteisiä, vähemmän perinteisiä, isoja, pienempiä – sekä koko joukko muita olkikoristeita.
Mesikämmenillä joulukuusen latvaan kiinnitettävä tähtikin on olkea ja sen keskellä kimmeltää lasihelmi.
Kaiken alku on, kuinkas muuten, lapsuudessa.
–Naapurissa oli himmeli ja varmaan minä siitä katsoin, että osaanhan nyt tuollaisen itsekin tehdä.
Kokeilla piti: materiaaliksi sopivaa heinäkasvia löytyi tienvarrelta kasvamasta ja valmistakin tuli.
Perinteinen himmelin materiaali on rukiin olki. Mesikämmen käyttää askarteluolkea, joka vaatii luonnonmateriaalina sekin vähän aikaa: olki pitää liottaa lämpimässä vedessä ennen sen leikkaamista.
Muovipillihimmeleitä ei Seija Mesikämmenen käsissä ole syntynyt, eikä synny:
–Muovihimmeliin en saa sitä himmelin tunnelmaa.
Himmelin ei tarvitse päätyä joulun jälkeen komeroon, mutta siinä määrin jouluinen koriste se on, että kesällä tai keväällä tekemisestä ei tule mitään.
–Loka-marraskuussa tulee taas se, että nyt voisi alkaa himmelien tekemisen.
Koko juttu painetussa lehdessä
