Skip to main content

Hiihto- ja mäenlaskutaso nousemassa Perniössä

Korpilahti kunnan hiihtomestariksi – Ketonen mäenlaskijoiden ensimmäinen
Perniön kunnan hiihto- ja mäenlaskumestaruuskilpailut v. 1960 saatiin suorittaa loistavan talvisään vallitessa. Pakkasta oli n.10 astetta ja kirkas talviauringon paiste teki sekä hiihdon, että sen katselemisen miellyttäväksi.
Haittapuolena hiihtäjille ja myös mäenlaskijoille oli että vallitsi kova hankikeli joka armottomasti kulutti suksenpohjia. Mäenlasku suoritettiin Leikkosen mäessä jo aamupäivällä. Yl. sarjassa Ketonen oli ylivoimainen, tuomarit arvostivat hänen rohkeat hyppynsä korkealle ja kun pituuttakin oli enemmän kuin muilla, oli voittokin riidaton.
Monta vuotta on kulunut siitä, kun kunnan hiihtomestaruuksia selvittäessä yleisöllä on ollut nähtävänä niin vauhdikkaat ja vaihtelevat hiihdot, kuin nyt.
Yl. sarja 15 kilometriä voitti Korpilahti, mutta ei suinkaan ilman muuta vaan jännittävän ja kovan kilpailun jälkeen. 5 Km:n kohdalla oli johdossa Kirjakkalan Saarinen joka teknillisesti lienee Perniön hiihtäjien ensimmäinen, voimat eivät kuitenkaan riittäneen Korpilahden ja Tammen ”kurissa pitämiseen”. Loppua kohden Korpilahti lisäsi vauhtia ja saavutti mestaruuden Tammen tullessa toiseksi.

Tuloksia:
Yl. 15km. hiihto.
1. Antero Korpilahti
2. Martti Tammi
3. Rainer Saarinen.

Yl. sarjan mäenlasku.
1.    Olavi Ketonen (32-33,5m)
2.    Juha Kaarlonen (28,5-31,5m)
3.    Juhani Aaltonen ( (27,5m-28m)

Jaa artikkeli: