Skip to main content

Kuntavaalit ja aluevaalit on käyty, tulos selvillä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Salon valtuustoon nousee 18 uutta valtuutettua ja uusiksi lasketaan tässä tapauksessa myös päätöksentekoon palaavat henkilöt. Ihan puolet kokoonpanosta ei vaihdu; lähempänä tätä on tilanne hyvinvointialueella, missä 79 valtuutetusta uusia on 36.

Paikallisesti katsoen tärkeää on, että edustus myös eteläisestä Salosta on sekä kaupunginvaltuustossa että hyvinvointialueen. Lisäksi on hyvä muistaa, että jakoon tulevat myös kaupunginhallituksen ja lautakuntien paikat sekä hyvinvointialueen lauta- ja toimikuntien paikat. Valtuustot ovat ylimpiä päättäviä elimiä, mutta vaalien alla turhankin vähälle on jäänyt huomio siitä, että ylivoimaisesti isoin määrä päätöksiä – ja merkittäviä sellaisia – tehdään muissa elimissä.

Uudet luottamushenkilöt tuovat mukanaan uusia ajatuksia ja esimerkiksi ammattiensa kautta tulevaa näkemystä ja asiantuntemusta. Käsiteltävät asiat ovat joka tapauksessa monesti siinä määrin moniportaisia, että kokeneellakin päättäjällä menee aikaa ja työtä niiden sisäistämiseen; esityslistoja lukemalla on jokaisen helppo nähdä, että joskus käsittelyyn voi tulla esimerkiksi asioita, joiden juuret ovat vuosien takana.

Liikaa aikaa tai pehmeää laskua ei ole luvassa, kun valtuustot järjestäytyvät; esimerkiksi ensi vuoden talousarvion suunnittelu on jo käynnissä ja sitäkin koskevat asiat tulevat eteen pian.

Nimet voivat vaihtua ja puolueiden voimasuhteet elää, mutta aiheet pysyvät: useampi tähän lehteen jututettu valtuutettu uumoili, että esimerkiksi kouluista ja sairaalasta puhutaan myös seuraavien neljän vuoden aikana.

Jaa artikkeli: