Helppo sääntö

Koulua on käyty tätä luettaessa runsaan viikon päivät.
Se näkyy maisemassa niin kylissä, isommissa taajamissa kuin kaupungeissakin. Vaikka koulutaksit maisemassa vilistävätkin, moni kulkee koulumatkansa jalan tai pyörällä.
Jokasyksyinen perinne on ollut muistuttaa siitä, että koululaiset ovat taas liikenteessä. Tänä vuonna siihen on syytä yhtä lailla: monella on melkein puolen vuoden tauko koulutien astelusta, ja joka vuosi mukana on myös ekaluokkalaisia – pieniä ihmisiä, jotka vasta opettelevat liikenteessä toimimista sääntö ja tilanne kerrallaan – ja jotka ovat siinä niin alussa, että päivittäin toistuvassa kouluun kävelyssä on ihan riittävästi omaksumista. Liikenneympäristö on varmasti niin hyvä kuin se voi olla: moni saa kulkea koulutiensä jalkakäytävää tai kevyenliikenteen väylää pitkin, valaistusta ja keskikorokkeita on.
Vastuu turvallisuudesta on muillakin aikuisilla kuin tienpitäjällä: vanha ajatus siitä, että vanhemman on hyvä käydä koulumatka läpi lapsen kanssa, ei ole lainkaan vanhentunut.
Aikuisten, vanhempien ja miksei vaikka vanhempien sisarusten, tehtävä on tähdentää vaaranpaikat, joihin kuuluu sekin, että koulutietä talsitaan nenä kiinni puhelimessa ja kuulokkeet korvissa.
Yhtä lailla vastuu on autoilijoiden. Tieliikennelaki ei jätä yhdessä suhteessa arvuuteltavaa: jos jalankulkija on aikeissa astua suojatielle tai jo sillä, hänelle on annettava tilaa. Eteläisen Salon verraten hiljaista liikennettä ei tarvitse seurata kovin kauaa, kun jo huomaa, että tätä sääntöä ei useinkaan joko muisteta tai siitä ei välitetä.
Kaasujalkaa yksinkertaisesti pitää keventää ja malttaa jarruttaa vaikka joka suojatien kohdalla, jos se tarpeen on. Turvallinen koulumatka on lasten yksiselitteinen oikeus.

Jaa artikkeli: