Heijastin heilumaan

Lokakuu alkaa tänään ja se näkyy väistämättä aamuin, illoin. Kouluun ja päivätöihin lähdetään hämärissä ja iltaharrastuksista palataan hyvinkin pimeässä. Monesti jalkaisin tai pyörällä.

Tähän aikaan vuodesta on tavattu perinteisesti muistuttaa siitä, että nyt on korkea aika laittaa heijastin heilumaan. Niin tänäkin vuonna. Heijastin on parhaita salonseutulaisia keksintöjä, ellei paras. Oikein pitäviä vasta-argumentteja sen käyttämättä jättämiseksi ei olekaan: heijastin ei ole nolo varuste eikä kerro arkuudesta. Aika ontuvalta tuntuu näkemys, jonka mukaan heijastin tai pari ei jotenkin sovi asustukseen. Ne saa irrotettua valoisaksi ajaksi, jos käyttö ei päivänvalolla tunnu luontevalta.

Valtaosa kansalaisista toimii tässä asiassa hienosti. Äärimmäinen esimerkki ovat heijastinliivien käyttäjät, jotka näkyvät säkkipimeässäkin auton valoissa jo kaukaa. Se, mikä oletetussa eleganssissa ehkä hävitään, elämänlaadussa voitetaan ja ainakin autoilijat kiittävät. Ehkä joskus pimeänä kulkevat kävelijät ja pyöräilijät eivät ymmärräkään, miten paljon jalankulkijan näkyminen pimeässä ennakointia helpottaa. Hyvään alkuun pääsee jo sillä, että takissa on kiinni pari perinteistä roikkuvaa heijastinta.

Kustannusasia kyseessä ei voi olla: heijastimia jakavat ilmaiseksi yritykset, yhdistykset ja kampanjat. Ostettunakaan heijastin ei paljoa maksa.

Heijastimen suomalainen syntyperä saattaa olla myös sen suurin pulma siinä mielessä, että ainakaan ulkomailla valmistettavissa vaatteissa ei useinkaan kovin näyttäviä heijastimia ole valmiiksi ommeltuna.

Viime vuosina erilaiset heijastavat kankaat ovat tehneet tuloaan vaatteisiin ja hyvä niin: heijastin kuuluisi koiranulkoilutustakkiin siinä missä tietyömaankin asusteisiin.

Näkyvyys tai oikeastaan näkymättömyys liikenteessä ei ole vähässäkään määrin yksityisasia: liikenne on yhteispeliä ja oman havaittavuuden varmistaminen kävelijän tehtävä.

Jaa artikkeli: