Skip to main content

Hautojen hoitomaksut nousevat Särkisalossa palvelujen vähetessä

Ritva Enqvist ja Aira Timonen aloittivat Särkisalon hautausmaan kevättyöt haravoinnilla. Kahden viikon sisällä useimmat Särkisalon hautausmaalla sijaitsevat hoitosopimuksen alaiset haudat ovat saaneet koristukseksi kauniin orvokin. Ne haudat, joiden sopimus on solmittu tämän vuoden puolella, jäävät ilman orvokkia.

Syynä on vuodenvaihteen seurakuntaliitokseen liittyvä palvelujen yhtenäistäminen.
Särkisalossa hautojenhoitopalvelu on heikentymässä ajan kuluessa selvästi tämän hetken tilanteeseen nähden.
Särkisalo on muihin entisiin seurakuntiin nähden sisällyttänytkin harvinaisen paljon palvelua hautojenhoitomaksuihin.

Muutos näkyy koko laajuudessaan kuitenkin vasta vuosien päästä, sillä pisimmät Särkisalon seurakunnan kanssa tehdyt hautojenhoitosopimukset ovat 25 vuoden mittaisia. Vanhoihin sopimuksiin uusi seurakunta ei ole pystynyt kajoamaan.
Pelkän kastelun tai kesähoidon tilanneille muutos näkyy kuitenkin jo tulevana kesänä. Kun ennen esimerkiksi kastelu maksoi Särkisalossa 25 euroa kaudessa, jatkossa hinta on 35 euroa.

Särkisalossa 5–25 vuoden hoitosopimuksilla asiakas on saanut haudalle kastelun ja muun hoidon lisäksi äitienpäiväksi orvokin, kesäkuussa jonkun muun kesäkukan, pyhäinpäiväksi gallunan ja havut sekä jouluaatoksi kynttilän. Hinta on ollut 48 euroa vuotta kohti. Jatkossa Salon seurakunnan uusilla ympärivuotisilla hoitosopimuksilla saa 66 eurolla vuodessa haudan hoidon lisäksi vain yhdet kukat kesässä. Salo tekee tästä lähtien korkeintaan 15 vuoden sopimuksia hautojen hoidosta.
– Viime vuoden lopulla oli joitakin viime tipassa tehtyjä sopimuksia, kun uusista käytännöistä oli jo tietoa. Jossain tapauksessa kävi niinkin, että viralliset paperit oli ehditty päivätä vasta tämän vuoden puolelle, kertoo Särkisalon hautausmaan hoitaja Ritva Enqvist.

Salon seurakunnan hautatoimen päällikön Anja Mannin mukaan hinnat saattavat nousta vielä jatkossakin viime vuoden puolella järjestelytoimikunnan päättämistä.

Lue lisää Perniönseudun Lehdestä

Jaa artikkeli: