Skip to main content

Hauskinta on hengenpelastus

Viljami Helle, Elias Linna, Emil Lenoff ja Junius Jokilehto nauttivat tämän viikon uimakouluin opeista Särkisalon Klippulassa. – Hauskinta on hengenpelastus ja ikävintä aikaiset herätykset, pojat toteavat.

Särkisalon Klippulassa kuullaan tämän viikon ajan iloisia kiljahduksia, kun kolme uimakouluryhmää harjoittelee vuorollaan. Merivesi on osallistujien mielestä sopivan virkistävää ja pari tuntinen uimakoulu sujuu vauhdikkaasti uutta oppien.

– Olemme harjoitelleet hengenpelastusta, hyppyjä ja erilaisia uintitekniikoita. Niin ja oltu saunassa, Elias Linna, Emil Lenoff, Junius Jokilehto ja Viljami Helle kertovat.

Poikien mielestä hauskinta uimakoulussa on tähän mennessä ollut hengenpelastus. Sitä harjoiteltiin leikin kautta.

– Meillä oli sellainen muovinen pehmeä pötkö, jonka toisessa päässä kaveri roikkui. Se oli aika raskasta, pojat toteavat yhdessä tuumin.

Inhottavaa asiaa uimakoulussa ei olekaan. Siitä pitävät huolen uiminen, sauna ja tietysti kaverit.

– Aikaisin herääminen ei ole kivaa, Elias toteaa.

– Joo, äiti tuli herättämään jo kahdeksalta. Teki mieli heittää tyyny korville ja jatkaa unia, Junius sanoo.

– Ei kesälomalla saa olla aikaisia herätyksiä, pojat miettivät yhdessä.

 

Lue koko juttu torstain lehdestä.

 

Jaa artikkeli: