Skip to main content

Hangon jäältä Lapin ruskaan

Luonnonmateriaaleja ja omaa suunnittelua, niistä on Leena Muurin näyttely Galleria Levolassa tehty.

Kirjailija tarvitsee työhuoneessaan tietokoneen, maalari kankaan ja telineen. Kutoja muuttaa raskaammin.

Perniöläinen tekstiilitaiteilija Leena Muuri rakastaa merta kaikkina vuodenaikoina ja vuokrasi taannoin talveksi työhuoneen Hangosta. Ja kyllä: kangaspuutkin rahdattiin Hankoon.

Galleria Levolassa on nähtävänä sitäkin, mihin talvi maan eteläkärjessä antoi aineksia. Pellavatöissä toistuvat niin harmaa meren jää kuin sen railotkin, seinälle nostettu punainen huivi puolestaan haki värinsä ja muotonsa Hangon vesitornista.

Leena Muuri ei ole lehdessä ensimmäistä kertaa: tekstiilitaiteilijalla on takana kolme vuosikymmentä yrittäjyyttä. Nyt tästä kaikesta on koottu näyttely Levolaan ja mukana on muistoja eri puolilta Suomea.
Vieraan silmään sattuu ensiksi ruskainen maisema Lapista: sen Muuri kutoi 1980-luvun lopulla ihastuttuaan pohjoisen syksyn väreihin ja rauhaan.

Käsitöiden tekemisen into tuli kotoa, ammattitaito oppilaitoksista ensin Salosta ja sitten Hämeenlinnan Wetterhoffilta, mistä Muuri valmistui tekstiiliartenomiksi.

Muurin näyttelyssä voidaan puhua myös lähitaiteesta: ruskean huivin villa on perniöläisen Peltosaaren tilan luomulampaista ja värjäämätöntä. Mukana on Perniön kehräämön langoista tehtyjä töitä ja eräät kankaat on luonnnonvärein värjännyt kemiöläinen Marja Launis.

Pellavakin yllättää: rohdinpellava on karkeampaa eikä hienoa aivinapellavaa tahdo samaksi kasviksi tuntea.

Leena Muuria ilahduttaa toisaalta sekin, että pikkuhiljaa nostavat päätään perinteiset parsinta- ja paikkaustaidot. Paikat voivat olla kuin taidetta itsessään.
–Ennen tehtiin hyvälaatuista vaatetta ja niitä kyllä kannattaa korjata.

Näyttely Galleria Levolassa avataan sunnuntaina 6.10. Näyttely avoinna viikonloppuisin klo 12-16. Leena Muuri on paikalla näyttelyn aukioloaikoina. Esillä on myös Leena Muurin tyttären Laura Tsernovin maalauksia.

Koko jutun voit lukea 3.10. painetusta ja digilehdestä. 

Jaa artikkeli: