Skip to main content

Hallitukselta uusia koronarajoituksia Varsinais-Suomeen: ravintoloiden aukioloaikaa rajoitetaan

Valtioneuvosto rajoittaa ravintoloiden toimintaa koronapandemian vuoksi. Uudet ravitsemisliikkeiden rajoitukset tulevat voimaan koronaviruksen leviämisvaiheen alueille, eli Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Rajoitukset astuvat voimaan tulevana sunnuntaina puoliltaöin.

Uusien rajoitusten mukaan ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu kello 07-22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla auki enintään 05-23. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja uutena rajoituksena myös ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on vastaavasti sisä- ja ulkotiloissa käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista. Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla sekä sisä- että ulkotiloissa tulee olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä. Alueille tulee voimaan sisätiloissa tanssi- ja karaokekielto, eli asiakkaat ohjataan istumaan istumapaikoilleen.

Kiihtymisvaiheen alueilla, eli Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä muualla Uudenmaan maakunnassa kuin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa ravitsemisliikkeet saavat olla auki 05-01 ja anniskelu on sallittu 07-24. Ravintolassa, jossa anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Pohjois-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Savoon ja Lappiin valtioneuvosto ei antanut uusia rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin. Sen sijaan Ahvenanmaalla ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu vain 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla auki vain klo 05-01.

Yleiset hygienia- ja etäisyyspitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla. Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruoan myymistä asiakkaille.

Koronarokotukset laajenevat koskemaan kaikki 12–15 -vuotiaita

Rajoitusten lisäksi hallitus päätti, että koronarokotteita tarjotaan jatkossa kaikille 12-15 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Asetus tulee voimaan ensi viikon maanantaina. Lapsille tarjotaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta  tai Modernan Spikevax-rokotetta. Ne ovat tällä hetkellä ainoat Suomessa käytössä olevat koronarokotteet, joilla on myyntilupa 12 ikävuodesta ylöspäin. Molemmat ovat mRNA-rokotteita.

Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Jos nuori ei halua tai ole kykenevä itse päättämään rokotuksestaan, koronarokotteen antamiseen tarvitaan huoltajien suostumus. Rokotusten ottaminen on vapaaehtoista.

Muokattu artikkelia 6.8. klo 8:49. Lisätty tekstiin myös Modernan Spikevax-rokote, joka myös sopii STM:n korjatun tiedotteen mukaan lapsille. 

Jaa artikkeli: