Skip to main content

Förbyn kalkkiteollisuus kehittyy ripein askelin

Förbyn kalkkiteollisus on viime vuosien kuluessa kehittynyt ripein askelin. Kaivos on koneistettu mahdollisimman pitkälle ja jalostamo tuottaa markkinoille yhä uusia tuotteita. Näistä on varsinkin siipikarjan ruokintaan tarkoitettu kalkki saavuttanut laajalti tunnustusta, kertoi lehdellemme kapteeni Boris Saarmaa kaivokselta.  —Näin syrjässä liikenteen valtaväyliltä olevalla kaivoksella on oltava jotakin sellaista tarjottavaa, jota ei ole muilla, kertoi toimitusjohtaja Sigvar Forsström haastattelijalle. Ja tämä jokin on juuri kaivoksen erittäin puhdas kalkki. Tästä syystä on tuotteillemme löytynyt menekkiä, mutta kuljetukset tuottavat jatkuvasti suuria pulmia. Kaivoksen toiminnan alkuaikoina suoritettiin kuljetuksista pääosa eli 90 pros. vesiteitse, nyt on suhde muuttunut päinvastaiseksi. Tätä varten olisi yhteyksien parantuminen mantereelle mitä suurin apu kaivoksen toiminnalle, sillä lossi luonnollisesti muodostaa pullonkaulan. Mikäli ilmenisi mahdollisuuksia salmen täyttämiseen, olisi tehdas valmis ilmaiseksi luovuttamaan tähän tarkoitukseen kaivokselta kiven, sillä siksi tärkeänä pidämme kaivoksen toiminnalle kuljetusyhteyksien paranemista, mainitsi toimitusjohtaja Forsström lopuksi. 

Perniön äyrin hinnaksi 10.50 :-

Saamamme tiedon mukaan nousi Perniössä veortettavien tulojen määrä noin viidellä prosentilla vuoden 1959 tuloista suoritetussa taksoituksessa. tämän seurauksena voidaan lopullinen äyrin hinta vahvistaa mk. 10,50 :- joten 50 penniä tullaan palauttamaan veronmaksajille.
Lähiajan huomattavista investionneista Perniön kunnassam ainittakoon kunnalliskodin rakentaminen, joka on parhaillaan piirustusvaiheessa. Rakennustyöhön päästäneen käsiksi ensi vuoden aikana.

Salon Viestin nuoret voittivat Kiskon ja Perniön nuoret

Salon urheilukentällä syyskuun 21. päivänä pidetyssä nuorten seuraottelussa Salon Viesti -Kiskon kiskojat – Perniön urheilijat, osoitti Salon Viesti paremmuutensa voittaen ottelun 157 pisteellä. Toisekti tuli Kiskon kiskojat 109,5 pisteellä ja kolmanneksi Perniön urheilijat 94,5 pisteellä. Koleasta syyssäästä huolimatta saavutettiin muutamia hyviä tuloksia. PeU:n joukkueesta puuttui nytkin muutama tärkeä tekijä, ollen yksi sarja kokonaan ilman edustusta, joten joukkueen saavuttama tulos on täysin tyydyttävä.

Jutut poimittu 29.9.1960 ilmestyneestä Perniönseudun Lehdestä

Jaa artikkeli: