Skip to main content

Eteläisessä Salossa ei ole vielä tehty sinilevähavaintoja, mutta tilanne voi muuttua säiden lämmetessä

10.7.202516 heinäkuun, 2025Uutiset

Vielä tälle kesälle eteläisen Salon alueella ei ole havaittu sinilevää. Tämä arkistokuva on viime kesältä Förbyn satamasta.

Kesän sinilevätilanne on vielä ajankohtaan nähden maltillinen Suomessa, mutta eteläisen Salon lähellä on tehty jo sinilevähavaintoja, selviää Varsinais-Suomen ely-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tiedotteista sekä Vesi.fi-sivuston sinileväkartasta.

Toistaiseksi rannikkoalueilla sinilevän tilanne on pysynyt maltillisena ja levää on havaittu vähemmän kuin keskikesällä tyypillisesti.
–Tähän mennessä tilanne vaikuttaa aika maltilliselta rannikkovesillä edelliseen vuoteen verrattuna. Varmaan viileä sää ja vettä sekoittaneet kovat tuulet ovat sille varmaan tärkeimmät syyt, Suomen ympäristökeskuksen tutkija Mari Vanharanta kertoo.

Valtakunnallisesti myös sisävesien sinilevähavainnot ovat laskeneet viime viikosta, Syke kertoo tiedotteessaan.

Varsinaisesti eteläisen Salon alueen seurantapaikoilla havaintoja ei ole vielä tehty. Eteläisessä Salossa tai sen vieressä seurantapaikkoja on Eexholminselällä tai Strömmassa ja Kiskon Kirkkojärven kahdella valtakunnallisella seurantapaikalla. Vesi.fi-sivuston sinileväkartan mukaan eteläisen Salon lähellä sinilevää on havaittu Dragsfjärdenin järvessä Kemiönsaarella sekä Raaseporin ja Hangon välisellä merialueella.

Mari Vanharannan mukaan Itämeren pääaltaalla sinilevää on jo havaittu etenkin veteen sekoittuneena. Pääaltaalla, kuten muuallakin tulevien viikkojen sää vaikuttaa paljon siihen, miten sinilevä tulee esiintymään ja runsastumaan. Eteläiseen Saloon ennustetaan ensi viikon loppupuolelle saakka lämpimiä kelejä.

Rannikkoseudulla sinilevää voi parhaimmillaan muodostua havaittavaksi pintalautoiksi Vanharannan mukaan jopa viikossa, mikäli keli on lämmin ja tyyni.
–Tietysti tuuli voi myös kasata lauttoja tiettyihin paikkoihin, mutta se riippuu tietysti paljon rannikosta.

Alttiimpia alueita sinilevän kehittymiselle ovat juuri alueet, joihin tuuli ei käy suuresti sekä matalat, nopeasti lämpiävät poukamat.

Mikäli sinilevää on vähäisiä määriä, se ei vielä Varsinais-Suomen ely-keskuksen mukaan estä uimista, mikäli välttää veden nielemistä ja uinnin jälkeen peseytyy huolellisesti. Jos sinilevää on runsaasti, sitä ei tule käyttää saunavetenä, elävien kasvien kasteluun tai käyttövetenä edes keittämisen jälkeen. Ely-keskus muistuttaa myös, että lapsia tai lemmikkejä on hyvä pitää silmällä nielemisvaaran osalta, mikäli vedessä on sinilevää.

Mari Vanharanta kuitenkin muistuttaa, että uimista kannattaa mielellään välttää, jos sinilevää havaitsee, edes vähäisiä määriä.
–Aina pitää kyllä suhtautua huolellisesti, jos sinilevää havaitsee.

Jaa artikkeli: