Skip to main content

Eteläisen Salon vanhusten neuvontapistettä kaavaillaan Perniöön

Tapio Lahti ja Mauri Määttänen tutkiat palvelukeskuseen tulevaa valaisinta.–Tähän tulee ruokasali ja tuohon jakelukeittiö, tuonne tilat parturille ja muille yksityisille palveluntarjoajille, kuvailee Perniön vanhustentalonyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lahti uudessa palvelukeskuksessa.
Taloa verhoillaan parhaillaan ulkoa ja sisältä, valmista pitäisi olla joulukuun puolivälissä.
–Tuonne A-siipeen tulee yhdeksän asuntoa, niistä on kaksi kahden hengen huonetta, B-siipeen tulee yksitoista asuntoa.
–Otamme talon vastaan joulukuun puolivälissä, varustamiseen menee kuukauden päivät, niin asukkaat pääsevät muuttamaan varmaan helmikuun alussa, arvioi Lahti.
Asiakkaat tuovat tietysti omat huonekalunsa ja muut esineet mukanaan, mutta esimerkiksi palomääräysten mukaiset ikkunaverhot tulevat talon puolesta.
–Tähän tulee toimintatiloja, tuonne sauna ja katettu vilpola ja siinä kulmassa on kuntosali, jatkaa Lahti esittelyä.
Talon valmistumisen jälkeen päiväkeskus vanhainkodin alakerrassa hiljenee ja toiminta siirtyy Heikkiläntielle lähemmäksi käyttäjiä. Sitä silmällä pitäen taloon tulee myös pieni lepotila päiväkäyttäjiä varten.
–Yksi kotihoidon tiimi siirtyy talon henkilökunnaksi.
Lahti ei ihan vielä tiedä, miten asukkaat valitaan.
–Tästä tulee  asumisyksikkö, missä pystytään mahdollisimman hyvin vastaamaan ikäihmisten ja miksei myös vammaisten tarpeisiin.
–Asukkaita, jotka sopivat ryhmäasumiseen.
Taloon on kaavailtu eteläisen Salon vanhusten neuvontakeskusta. Kaupungin ainoa vastaava pyörii nyt Halikossa.

Lue lisää vanhuspalvelujen uusita tuulista tämän viikon lehdestä.

Jaa artikkeli: