Skip to main content

Esitys lautakunnalle:  puoli miljoonaa hammaslääkäritilojen korjaamiseen

Kuva hammashoitolasta.

Perniön hammashoitolan tilat ovat olleet tyhjillään sisäilmaongelmien vuoksi.

Hammaslääkäripalvelujen palauttaminen Perniöön on ensi viikolla jälleen esillä, kun sosiaali -ja terveyslautakunta saa eteensä vaihtoehdoista tehdyn selvityksen. Päätösesityksenä on, että terveyspalveluiden ensi vuoden investointisuunnitelmaan lisättäisiin 500 000 euron määräraha, jolla hammashoitolalle kunnostettaisiin tilat entiselle vuodeosastolle.

Taustalla on palvelun palauttamista esittänyt, keväällä jätetty kuntalaisaloite.

Johtava hammaslääkäri Ari Nyysti toteaa selvityksessä, että minimi henkilöstömäärä olisi kaksi hammaslääkäriä ja kaksi hammashoitajaa sekä kaksi hygienistiä ja välinehuoltaja.Kiinteistöpäällikkö Janne Lehdon arvion mukaan remontti olisi 200 – 400 000 euron kokonaisuus; talo tarvitsee esimerkiksi sähköjen uusinnan, paineilmajärjestelmän ja muita korjauksia.

Kiveen hakattu hankkeen eteneminen ei vielä ole: määrärahasta on olemassa vasta päätösesitys ja  selvityksessäkin jätetään varausksia. Siinä vedotaan muun muassa tuloillaan olevaan sote-uudistukseen ja siihen, että vaikka kaupunki investoisi tiloihin, ei maakunta välttämättä jatka niissä toimintaa.

Kaupunki on myös tiedustellut valtakunnallisilta toimijoilta kiinnostusta sekä tilojen uusimisen että palvelun järjestämisen suhteen, mutta tämä ei ole herättänyt kiinnostusta:  riskinä on, että hyvinvointialue purkaa ostopalvelusopimuksen.  Sen sijaan toimijoita kiinnostaa malli, jossa kaupunki kunnostaa tilat ja ostaa varsinaisen palvelun ulkoa.

Jaa artikkeli: