Skip to main content

Energiakonkarin silmään syksy on kiperämpi kuin koskaan

Pekka Salomaa kulkee työmatkansa Kiskosta Helsinkiin sähköllä: autolla rautatieasemalle ja loput junalla.

Sähköä ei saa hevin mielestään, kun astuu Pekka Salomaan vieraaksi tämän kotiin Kiskossa.

Talon varjossa seisoo ladattu sähköauto ja sisällä  kuuluu imurin huminaa.  Sähköllä keitetään kahvitkin ja sähköstäkin pitäisi itse asiassa puhua seuraavat puolitoista tuntia.
Salomaa työskentelee energiamarkkinoista vastaavana johtajana Energiateollisuus ry:ssä ja seurailee kuumana käyvää energia- ja sähkökeskustelua vähintään aitiopaikalta, vaikka maaseudun rauhasta.

Lähes 30 vuotta energia-alalla vaikuttanut Salomaa on saanut vastailla tämän tästä eri medioiden soittoihin ja myöntää syksyn olevan ”kiperämpi kuin koskaan”.
–Ainahan on ollut mahdollista, että jossain kaatuu puu linjalle ja joltain alueelta ovat sähköt poikki aikansa. Mutta että puhutaan siitä, että koko maassa ei riitä sähköä, Salomaa muistuttaa.

Ylimääräiseen synkistelyyn hän ei ala: Salomaa toteaa, että sähköpula talvella on mahdollinen, mutta ei todennäköinen.

Suomen sähköverkkoa Pekka Salomaa pitää Pohjolan parhaana, mutta jättää varauksen: kohennettavaakin olisi.  Esimerkiksi Pohjanmaan kantaverkko ei riittäisi, jos rannikolle tehtäisiin mittavia tuulivoimainvestointeja.

Salomaa miettii, että tuulivoimalla tapahtuva vedyntuotanto, ”vihreä vety”, olisi keino tasata tuulivoiman tuotantopiikkejä – mutta ajatuksista investointipäätöksiin on vielä pitkä matka.

Pekka Salomaa toteaa, että joka tapauksessa ei kenenkään ole pahitteeksi tarkastella energiankulutustaan.

Lue koko Treffatti -sarjan juttu 22.9. painetusta ja digilehdestä!

 

Jaa artikkeli: