Skip to main content

Eläkeliiton porukka tarvitsee vuoden aikana bussin jos toisenkin

Tauno Kanervan kausi Eläkeliiton Perniön yhdistyksen puheenjohtajana päättyy ja pestistä ottaa kopin Pirjo Niittonen. Tähän juttuun ei voisi ottaa kuvaa kuin bussipysäkillä, sen verran olennainen keksintö linjuri on Eläkeliiton Perniön yhdistykselle pitkin vuotta. Ensi viikolla Eläkeliitto täyttää 50 vuotta ja juhlista järjestetään suora nettilähetys.  Juhlapaikan eli Finlandia-talon sijaan perniöläiset karauttavat Paikku-bussilla Salon kaupungintaloon lähetystä katsomaan.

Yhtä lailla linja-autoa tarvitaan, kun yhdistys lähtee esimerkiksi teatteri- tai konserttiretkelle. Tai joskus jopa kahta autoa.
–Matkat ja retket ja sokkomatkat ovat olleet kovin suosittuja, myöntää väistyvä puheenjohtaja Tauno Kanerva. 

 

Vuoden alusta puheenjohtajan nuijaa on heiluttanut Pirjo Niittonen. Toiminnan suhteen Niittonen sanoo olevansa kuuntelevainen eli toiveita saa esittää.  Suosituista retkistä ja matkoista pidetään  kiinni ja Niittonen toteaa, että yksi syy niiden suosioon on varmasti helppous:  juuri muuta ei tarvita kuin ilmoittautuminen ja se, että on oikeaan aikaan odottamassa bussia.  Ulkoiluihmisenä Niittonen odottaa jo toukokuuta ja Salon alueen yhdistysten yhteistä ulkoilupäivää.

Eläkeläisten määrä ei vähene, mutta millä innostaa uusia mukaan toimintaan.
 –Osalle se itse meneminen ja matkaaminen on tärkeintä. Koetaan itsensä liian nuoreksi, naurahtaa Kanerva. 

Paikallisyhdistys juhlii maaliskuussa 45-vuotista taivaltaan.

Koko juttu 20.2.lehdessä. 

Jaa artikkeli: