Hallituksen ilmasto – ja energiapolitiikan työryhmän pitkän työn tulos on herättänyt keskustelua puolin jos toisin.
Uusiutuvan energian velvoitepaketti, risupakettinakin tunnettu kokonaisuus on Suomen vastaus EU:n velvoitteeseen nostaa uusiutuvan energian tuotanto lähes 40 prosenttiin kulutuksesta seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Aivan ilmaiseksi muutos ei synny. Esimerkiksi syöttötariffit vievät eräiden arvioiden mukaan jopa yli 200 miljoonaa euroa.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on puolestaan julkisuudessa arvellut, että uusia työpaikkoja paketin myötä voi syntyä jopa 20 000. Käytännössä kyse on esimerkiksi puuenergian ja tuulivoiman käytön lisäämisestä. Jälkimmäisestä on vireillä pieniä hankkeita kaiken aikaa ja esimerkiksi Varsinais-Suomen maakuntahallitus alkaa selvitellä maakunnasta potentiaalisia tuulivoimalanpaikkoja.
Puun käytön lisääminen on toinen ja erillinen kysymys. Talouselämä – lehden mukaan metsäkoneyrittäjiltä vaadittaisiin jopa 700 miljoonan euron koneinvestointeja, jotta vaatimuksiin energiapuun tuottamisesta voidaan vastata. Leijonanosan yrittäjien kapasiteetista vie metsäteollisuus, joka on jo ollut huolissaan siitä että puu alkaakin virrata tehtaiden sijaan energiakäyttöön. Jotta kapasiteeetti riittää, takeet investointien kannattavuudesta olisi oltava.
Linjaus puun käytön lisäämisestä arvattavasti on metsänomistajien mieleen.
Paketti sai hallituksen riveissäkin osakseen erilaisia kannanottoja. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Sirkka- Liisa Anttila oli tuoreeltaan varma siitä, että lupaukset tuhansista työpaikoista maaseudulle täyttyvät.
Sen pitäisi olla porkkanoista vain toinen, päästöjen väheneminen on se toinen ja vähintään yhtä iso. Siitä pohjimmiltaan on kyse. Yhden tavoitteen on oltava, että riippuvuutta fossiilisista polttoaineista voidaan vähentää. Asenteiden ja tekniikan on oltava valmiina siinä kohdassa, kun öljyn hinta pompsahtaa lopullisesti.
Hallituksen arvion mukaan tukipaketin avulla voidaan toteuttaa jopa 10 miljardin euron investoinnit.
Vielä tällä hetkellä tukeminen voi näyttää siltä, että rahaa annetaan puun kuljettamiseksi metsästä lähimpään kaukolämpölaitokseen. Tulevaisuudessa sitä vastoin tukipaketin soisi rohkaisevan ennakkoluulottomien innovaatioiden kehittämiseen uusiutuvan energian alalla. Nyt keskustelua on käyty ennemminkin energian tuotannon lisäämisestä kuin sitä säästävästä tekniikasta.
Jos ja kun uutta tekniikkaa uusiutuvien energialähteiden ympärille kehitellään, nimitys risupaketista alkaa viimeistään näyttää todella ylimieliseltä.