Perniön urheilukenttä on kokoonsa nähden usein otsikoissa. Monesti aihetta antavat kentällä se tärkein eli urheilu. Vuosia sitten juttuja syntyi, kun kunnassa pähkäiltiin kentän siirtoa Melassuolle.
Viime aikoina on uutisia tullut arkisemmasta ja ikävästä aiheesta; pienempi ja isompi ilkivalta kiusaa kenttää tämän tästä.
Kentällä ja sen laidalla saa varmasti viettää aikaa ja harjoitella ja pelailla omatoimisesti, mutta paikkojen töhrimistä ja rikkomista ei tarvitse kenenkään sietää, ei kaupungin, kenttää ylläpitävien yrittäjien eikä muiden kentän käyttäjien.
Sosiaalisessa mediassa keskustelu tästäkin lähtee helposti laukalle ja liian helposti johtopäätökseksi vedetään, että nuoret ovat asialla tässäkin. Näinhän ei välttämättä ole; tussi ja tiiliskivi pysyvät varttuneemmankin kädessä. Kun tekijöistä ei ole tietoa, ei ole myöskään syytä syytellä ketään.
Tekijä ikäänsä katsomatta tietää tekevänsä väärin, mutta aina tieto ei tuo tekemiseen tolkkua.
Vahinkojen korjailu ja paikkailu ovat tietysti pois siitä kuuluisasta yhteisestä pussista, jossa ei muutenkaan ole liikaa rahaa. Ehkä tämä ei vielä tekemisen hetkellä paina niin, että jotain jää särkemättä.
Entä painaisiko tieto siitä, että hetken päähänpistolla voi olla vakaviakin seurauksia: jonain päivänä tulitikkuleikeistä voi todella leimahtaa tulipalo. Ikkunanpuitteesta pihalle pudonneen lasinpalan päälle käsi edellä kompastuva voi äkkiä olla todella kiireellisen hoidon tarpeessa.
Kesällä voi viettää hauskoja iltayön tunteja ilman, että olemisesta on jätettävä joku merkki paikalle.