Skip to main content

Salon uuden kaupunginjohtajan valinta lähenee. Maanantaina ehdokkaat olivat valtuuston iltakoulun tentissä ja oma sijansa oli kuntalaisten kysymyksillä.
Ehdokkaista toinen eli vs. kaupunginjohtajana toimiva Anna-Kristiina Korhonen on katsonut Saloa sisältäkäsin jo toista vuotta ja kaupunki lienee jo varsin tuttu. Hyvin vaikutti tehneen kotiläksynsä myös Kemin kaupunginjohtajan paikalta Saloon mielivä Tero Nissinen.
Kahden ammattilaisen välille ei maanantaina syntynyt valtavia eroja. Ehkä olennaisempaa onkin se, mitä samaa ehdokkaat totesivat. Maaseudulla lämmittänee tieto siitä, että lähidemokratiaa molemmat pitivät tärkeänä, samoin sitä, että viesti kyliltä todella kulkee kaupungin suuntaan ja siihen reagoidaan eikä kyseessä ole pelkkä kahvittelu.
Salon vahvuudet nousivat esiin: sijainti on niistä yksi ja maalle muuttaminen kiinnostaa entistä useampaa. Ehdokkaat muistuttivat, että markkinoinnissa ja kaupungista kertomisessa riittää edelleen työtä tehtäväksi, samoin sisäistä kehittämistä esimerkiksi joukkoliikenteessä.
Sote-uudistuksen tullessa asema on sikäli vahva, että oman sairaalan asema on turvattu. Kärkihankkeiden puolesta puhuivat molemmat ehdokkaat.
Molemmat muistuttivat, että kaupunki tarvitsee menestyäkseen ja asukkaitaan palvellakseen myös vireää elinkeinoelämää.
Pelkkää kehua ilta ei alkuunkaan ollut: tapetille nousi muun muassa talous. Salolla on alijäämää jo taseessakin ja asiaan on puututtava. Molemmat ehdokkaat totesivat, että asiaan on puututtava ripeällä aikataululla, mitä edellyttävät paitsi kuntalaki, myös se, että ajan kanssa tilanne ei ainakaan helpota.
Ehkä tämä on hyvä tiedostaa jo nyt; ensi vuonna tähän aikaan virassa on uusi kaupunginjohtaja ja valittuna uusi valtuusto. Joillekin epämieluisia päätöksiä tai ainakin esityksiä on luvassa siitä huolimatta, että asialla ovat uudet tekijät.

Jaa artikkeli: