Skip to main content

Dekkarin lankojen punominen pitää aivosolut vireessä

Airikki Jokela sijoitti kirjansa tapahtumia Perniöön ja Normandiaan– Tässä käy vähän samoin kuin Hercule Poirotille, saa hieroa harmaita aivosolujaan, hymyilee Airikki Jokela ja näyttää päätään.
Yhteistä on myös se, että aivot pitää vireessä murhamysteeri.
Perniössä asuva Jokela on joutunut työssään kirjoittamaan koko ikänsä, töissä valtionhallinnossa esimerkiksi muistioita, pöytäkirjoja ja puheita. Eläkepäivillä kirjoitus on pysynyt tärkeänä harrastuksena, mikä on nyt tuottanut tulosta: dekkari nimeltä Viimeinen tahto julkaistiin hiljakkoin, ennen vuodenvaihdetta tulossa on vielä lastenkirja, joka syntyy yhdessä kuvittaja Noora Katon kanssa.
Viimeinen tahto- jännärin tapahtumat lähtevät liikkeelle Perniössä: rouva Järvinen kuolee liukastuttuaan postinhakureissullaan. Ruumiinvammat antavat aiheen olettaa, että kyseessä ei ole ihan puhdas vahinko.
Jokela kertoo,että jännärin lisäksi hän on halunnut saada kirjaan toisenlaistakin, yhteiskunnallista näkemystä. Yhtenä juonteena on huoli yli 50-vuotiaiden naisten asemasta työmarkkinoilla.
Nykyinen asuinpaikka tarjoaa osan puitteista, samoin Helsinki, missä Jokela asui yli 30 vuotta. Henkilöhahmoissa voi olla vuosien varrelta vastaan tulleista ihmisistä piirre jos toinenkin.
– Työuralla kohtasin tuhansia ihmisiä ministereitä myöten, sieltä on jäänyt mieleen monenlaisia persoonallisuuksia.
Lue lisää Perniönseudun Lehdestä

Jaa artikkeli: