Skip to main content

Aurinkovoiman vihreys epäilytti Tuohitussa

Insplan Oy:n Fanny Teräs esitteli havainnekuvia Tuohitun aurinkovoima-alueesta.

Huoli noin 60 hehtaarin aurinkovoimalan vaikutuksista keräsi maanantaina Tuohikotoon lähes täyden salillisen tuohittulaisia ja vähän kauempaankin tulleita ihmisiä.

Energiayhtiö Energiequelle kaavailee aurinkovoimaloiden rakentamista Naarilantien varteen sijoittuville alueille.
Alueella on tehty jo viime vuonna muun muassa luontoselvitys ja arkeologisia inventointeja, tänä vuonna ovat ohjelmassa niin linnusto- kuin lepakkoselvityksetkin.

Energiequellen aurinkovoiman tiiminvetäjä Tiina Harpila arvioi, että rakennuslupa voisi tulla hakuun vuodenvaihteessa, ja nopeimmillaan voimala tuottaisi sähköä vuonna 2028.

Insplan Oy:n Fanny Teräs kertoi, että ympäristövaikutusten arviointia voimala ei tarvitse. Kaavailtu voimala tarkoittaa noin 50 000:aa paneelia ja sen tuotto riittäisi laskennallisesti 18 000 kerrostalokolmion käyttöön.

Ilman Yva-menettelyäkin ympäristöasiat olivat ne, jotka maanantaina askarruttivat. Anu ja Markus Wessman kritisoivat ajatusta vihreästä energiasta, jos sen tieltä joudutaan kaatamaan metsää. Fanny Teräs myönsi, että monimuotoisuuden näkökulmasta on käytettävä tarkkaa harkintaa.

Wessmanit totesivat, että ihastuivat kylään muuttaessaan juuri luontoon ja rauhallisuuteen.

Kysymys kuului, nostaako aurinkovoimala edes kiinteistön arvoa.
-Samalla lailla tuolla ulkoilet kuin moottoritiellä, kuului yleisöstä.

Aurinkovoimala-alueelle ei ole ulkoilumielessä menemistä: se on määrä moottoritien tavoin aidata kauttaaltaan.

Tuohittuun kaavailtu aurinkovoimala-alue herätti maanantaina osin närää, osin tulevaa seurattiin mielenkiinnolla. Vaikutukset esimerkiksi luontoon huolettivat; toisaalta alueesta osa on jo hakattu aukeaksi, osa on taimikkoa ja osa nuorta metsätalousmetsää. Luonnontilaista metsää alueella ei ole, ei liioin uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvi- tai eläinlajeja.
-Erämetsään tässä ei olla menossa puita kaatamaan, totesi Insplanin Fanny Teräs.

Viidensadan metrin säteellä on kymmenen vakituisesti asuttua taloa ja kaksi loma-asuntoa. Raivaus voimaloiden alta näkyy maisemassa kauas ja kahdelta kiinteistöltä on suora näkyvyys alueelle.

Lähellä hankealuetta kiinteistön omistava Mikko Takatalo ihmetteli virkistykäytössä suosittujen metsien valjastamista energiantuotantoon. Hänen tietojensa mukaan Tuohittuun tullaan esimerkiksi marjaan Salosta asti.

Yksi peruste rakennuspaikalle on se, että käytännössä sen yli kulkee Fingridin 110 kilovoltin kaapeli, jossa on vielä tilaa, totesi Tiina Harpila.

Jaa artikkeli: