Perniön koulujen puolesta keskusteltiin täydellä sydämellä tiistaina.
Puhetta olisi riittänyt varmasti neljänneksi ja viidenneksikin tunniksi.
Sanonta paljoista puheista ja vähistä villoista ei nyt päde, yksioikoisen torumisen sijasta asioita oli mietitty, palveluverkkoselvitykslle pohdittu vaihtoehtoja ja keksitty epäkohtia. Ilta ei ollut yksisilmäistä vaatimusta vaan hyviä kysymyksiä ja rakentavia ajatuksia, mistä pitää kehaista eteläisen Salon asukkaita.
Nähtäväksi jää, mitä illan annista jää jäljelle kun palveluverkkoasiaa luottamuselimissä aletaan käsitellä. iistain keskustelutilaisuushan oli järjestetty juuri virkamiehistölle tiedoksi ja esittelyjen pohjaksi, päättäjille päätöksenteon tueksi. Kentän ääni haluttiin kuulla ja se myös kuultiin.
Outoa, ellei peräti huolestuttavaa olisi, jos tiistain kommenteista yksikään ei vaikuttaisi päätöksentekoon.
Terveyttä hoidetaan ennakolta
Salo palkittiin terveyspalkinnolla viime viikolla.
Kaupunki sai Vuoden terve kunta- palkinnon kiitoksena pitkäjänteisestä työstä.
Samalla kertaa palkittiin Kainuu, jossa on pistetty panoksia etenkin ennaltaehkäisemiseen ja varhaiseen puuttumiseen. Tiukassa taloustilanteessa ratkaisu on ollut maakunnalle toimiva.
Kovin valoisalta ei näytä Salonkaan taloustulevaisuus. Maalaisjärjellä ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että ennaltaehkäisy on tulevaisuudessakin aina vaan isommassa osassa myös Salossa. Nyt palkittua suunnitelmallisuutta sekin vaatii.
Kaikin puolin parempi se onkin, hoitaa terveyttä ennakolta kuin sairauksia vähän jälkikäteen.