Maaseudun jätevesiasiat ovat nousseet valtakunnan keskustelunaiheeksi. Tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laaksonen (kok) totesi hiljakkoin Ylen haastattelussa, että olisi valmis jopa harkitsemaan kiistellyn jätevesiasetuksen purkamista.
Vuonna 2011 voimaan astunut asetus velvoittaa kunnallisen viemärin tai osuuskunnan viemärin ulkopuolella olevia kiinteistöjä joko tekemään selvityksen jätevesiensä käsittelystä tai toteuttamaan määräykset täyttävän jätevesijärjestelmän. Asetuksen siirtymäaika päättyy vuonna 2016.
Vuosikausia ennen voimaan astumistaan valmisteltua asetusta on kritisoitu siitä, että se asettaa turhankin yksioikoisesti samalle viivalle taloudet kokoon ja sijaintiin katsomatta.
Liikettä se joka tapauksessa on saanut aikaan; pelkästään osuuskuntien voimin on Suomessa viemäröity asetuksen ansiosta tuhansia kiinteistöjä. Lisäksi monet yksityistaloudet ovat tunnollisesti hoitaneet asioita muuten kuntoon.
Turha ajatusleikki on se, pitäisikö näille jo asiat hoitaneille jotenkin korvata satsaukset. Nyt asiat ovat näiden kiinteistöjen osalta kunnossa, minkä pitäisi tietysti olla tavoitteena, oli asetusta tai ei. Takavuosien tapa, jossa jätevedet hoidettiin periaatteella ”poissa silmistä, poissa mielestä” sietää jäädäkin takavuosille.
Lähinnä nyt pitäisi miettiä, miten haja-asutusalueen jätevedet hoidetaan jatkossa, jos asetus puretaan tai sitä höllennetään huomattavasti. Velvoitteita on oltava, mutta niiden pitää riippua esimerkiksi kiinteistön sijainnista ja muista tekijöistä.
Selvältä kuitenkin näyttää, että viemäröinti ja keskitetty jätevesien puhdistaminen on tuloksen kannalta paras vaihtoehto. Sen kehityksen soisi jatkuvan, vaikka ilman asetuksen mukanaan tuomaa pakkoa.
