Skip to main content

Arttu Karhulahti siirtyy Salon lukion apulaisrehtoriksi

Juha Vuoristo ja Arttu Karhulahti vaihtoivat ajatuksia opetustyön haasteista ja mahdollisuuksista Perniön yhteiskoulun pihalla.

Maanantaina Perniön yhteiskoulun sohvalla istuu kaksi toisilleen tuttua miestä. Pitkään koulun rehtorina työskennellyt Arttu Karhulahti ja tuleva rehtori Juha Vuoristo keskustelevat yhdessä rehtorin työstä, lukutaidon tärkeydestä ja muista koulumaailman asioista.

Tiistaina Karhulahti istuu jo uudessa työhuoneessaan Salon lukiossa ja aiemmin yläkoulun matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana työskennellyt Vuoristo ottaa Karhulahden paikan Perniön yhteiskoulun rehtorina. Kouluun haetaan uutta rehtoria, joten Vuoristo toimii virassa siihen asti, että uuden rehtorin valinta saadaan suoritettua.

–Olen työskennellyt koulussa jo yhdeksän vuoden ajan opettajana ja samalla myös yläkoulun vararehtorina, joten koulu, opettajat ja perheet ovat minulle jo tuttuja. Oppilaiden näkökulmasta opettajan ja rehtorin rooleilla ei ehkä ole paljoa eroa. Olen tyytyväinen, jos nuoret kokevat, että minulle on helppo tulla juttelemaan, kun olen monelle tuttu kasvo opettajana, Vuoristo kertoo.

Karhulahti kertoo, että Perniön yhteiskoulusta lähteminen tuntuu haikealta. Neljäntoista vuoden aikana reppuun on kertynyt suuri määrä hyviä muistoja.

–Täällä kaikki tunsivat toisensa ja samojen perheiden lapset kulkivat toinen toisena jälkeen koulun ovista sisälle. Olen itse maalta kotoisin, joten kyllä tämä tuntui kodikkaalta paikalta olla töissä.

 

Lisää kaksikon ajatuksia tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli: