Skip to main content

Arkiunelmia tarjolla Kiskossa

Projektityöntekijä Anne-Ly Palosaari odottaa innolla uusien ihmisten kohtaamista.

Toijan valopilkkuun suunnitellaan hyvinvointia lisäävää ryhmätoimintaa työttömille 

 Lounais-Suomen Marttojen Kylissä ja kortteleissa -hankkeessa kehitetään ja järjestetään työttömien ja osatyökykyisten sekä nuorten hyvinvointia lisääviä toimintoja alueilla, joilla lähipalvelut ovat vähäisiä.  Suur-Salon alueella toimintaa on tarjolla Perniössä ja Kiskossa. Hankkeen avulla toivotaan, että mahdollisimman moni työelämän ulkopuolella oleva henkilö löytäisi mielekästä tekemistä ja saisi mahdollisuuden keskustella itseään mietityttävistä asioista.  

–Ensisijainen tarkoitus on lisätä ihmisten hyvinvointia, hankkeen projektityöntekijä Anne-Ly Palosaari korostaa. 

Arkiunelmia kylissä ja kortteleissa hanke järjestää myös avointa ryhmätoimintaa Toijan valopilkussa 23.11 ja 7.12 klo 10–11:30. Salon seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestetyt aamupäivät on tarkoitettu kaikille työelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Erityisesti toivotaan, että nuoret työttömät tulisivat paikalle katsomaan, mitä hankkeella olisi tarjota.  

–Tapahtumaan voi tulla, vaikka olisi ollut päivän työttömänä. Valopilkkuun voi tulla juttelemaan tai kysymään apua arjen asioihin. Kaikki ovat tervetulleita ja meillä on aina aikaa myös kahdenkeskiseen keskusteluun, Palosaari vinkkaa. 

Avoimien ryhmien jälkeen toiveissa on, että Kiskossa voitaisiin järjestää toimintaa myös suljetussa ryhmässä. 

 

Lue aiheesta lisää Perkkarista!

Jaa artikkeli: