Arvonlisäveron korotus nostaa myös paikallisliikenteen lipunhintoja Salossa.
Elinvoimajaosto käsitteli Paikun lippuhintoja tiistaina ja päätti helmikuun alusta voimaan tulevista korotuksista.
Helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen esimerkiksi kertalippu autosta käteisellä ostettuna maksaa tasan neljä euroa ja 7-15-vuotiailta kaksi euroa. Päivälippu maksaa jatkossa yhdeksän euroa aikuisilta ja nuorilta viisi.
Nousua tulee kautta linjan, esimerkiksi palveluliikenteen kertalipun hinta korotetaan neljään euroon. Esityslistalla todetaan, että jos hintaa ei nostettaisi, veronkorotus söisi kaupungilta noin 25 000 euron tulot.