Matidassa ravintola Terhon takapihalle nousee hyvää vauhtia pienpanimo.
–Kyläpanimo, tähdentää oluentekijä Tuomo Holm.
Ajatus kyläpanimosta syntyi kyläsauna lauteilla vuosi sitten. Parhaillaan panimorakennukseen asennetaan jo vesikattoa.
–Mietittiin, kun on kyläsauna, kyläkoulu ja kyläkauppa, niin miksei kyläpanimoa.
Alun valikoima alkaa olla koossa, kaksi kauppavahvuista olutta ja kaksi vahvempaa ravintoloissa myytävää.
–Ne perustuvat olemassa oleviin oluttyyppeihin.
–On tarkoitus lähteä tekemään oluita, joissa on makua, mutta ei kikkailemaan.
Vuosituotanto on alkuun 20-30 000 litraa vuodessa.–Tavoite on myöhemmin 50 000 litraa, kertoo Holm.
Holmilla on takana kolmisenkymmentä koekeitosta ja reseptit alkavat olla selvillä. Ensimmäiset isot keitokset päästään keittämään joulukuussa, kun laitteet on asennettu. Maistelemaan pääsee vuodenvaihteen tienoilla.
–Kestää neljä viisi viikkoa keitosta, etten kuin olut on pullotuskunnossa.
Holm on kyläpanimon ainoa työntekijä toistaiseksi.
–Muun muassa pullotus hoidetaan talkoilla, olen itse menossa tänään Fiskariin Rekolan Panimon pullotustalkoisiin.
Rekola ja Matilda tekevät yhteistyötä.
–Reseptit ovat yleensä salaisia, mutta kaikkea muuta tietoa vaihdetaan ja vinkkejä annetaan. Suomessa eletään pienpanomobuumia, vaikka Salon seudulla ei vielä ainuttakaan ole.